Draamaa on vaikea määritellä lyhyesti. Se on portti mielikuvitusmaailmaan, jossa kaikki on mahdollista. Se on mainio työväline opettajalle ja kasvattajalle ja mielenkiintoinen opiskelutapa oppilaalle. Se on samaan aikaan leikkiä ja totta, taidetta ja toimintaa. Sen avulla voidaan tuoda näkyväksi, kuultavaksi ja koettavaksi asioita menneisyydestä tai tulevaisuudesta. Se auttaa ryhmäytymisessä ja statusten rikkomisessa, hiljaisten huomaamisessa ja riehujien rauhoittamisessa. Draamasta on moneksi ja se sopii kaikille. Sitä voi käyttää kuka vain ja siitä riittää jokaiselle jotakin.

Draamatyöskentely esimerkiksi kouluissa ja varhaiskasvatuksen piirissä ei tarkoita näytelmän tekemistä. Kenenkään ei tarvitse olla näyttelijä osallistuakseen eikä teatteri-ilmaisunohjaaja käyttääkseen draamaa. Draamakasvatus ei vaadi rekvisiittavarastoa tai liikuntasalia. Mutta se vaatii mielikuvituksen käyttöä. Se vaatii rohkeutta luopua käsikirjoituksesta, elää hetkessä, hyväksyä muiden ideoita ja olla vuorovaikutuksessa. Se vaatii rohkeutta leikkiä.

Draama on suuri seikkailu

Draamassa jokainen on tärkeä. Jokaisen panos vaikuttaa kokonaisuuteen, oli se sitten aktiivista tekemistä tai pasiivisempaa seuraamista. Draaman vahvuus nousee yhteistyöstä, jossa erilaiset osallistujat ovat mukana omista lähtökohdistaan. Aivan kuten erilaiset puut muodostavat mielenkiintoisen metsän, joka tarjoaa puitteet seikkailulle. Samalla tavalla erilaiset osallistujat muodostavat yhdessä draamahetken, joka on yhteinen kokemus jostakin ainutlaatuisesta, mielenkiintoinen seikkailu: tulevaa ei voi täysin tietää ja valmistella ennakkoon, eikä koettua tuokiota voi toistaa enää samanlaisena.

Draama on ohimenevä hetki, jolla voi olla pitkälle kantava vaikutus ja joka voi jättää vahvan muistijäljen. Draamatyöskentelyssä jokainen hyväksytään sellaisena kuin on.

Sellaista on draama.

Draama on mahdollisuus. Draama on ilo!

 

Kirjoittanut Leena Ylimäki

Draama on ilo!

1 kommenttia

Vastaa

[…] vaatii vain vähän rohkeutta heittäytyä ja uskallusta käyttää mielikuvitusta. Ja antaa draaman viedä! Avainsanat: draamakasvatus, draamatyöskentely, kokemuksellinen oppiminen, opetusmenetelmä, […]