https://draamapurkki.fi/tuote-osasto/draamatyopajat/
Draamapurkki
22
maalis
2017
Draamapurkille avattiin verkkokauppa!
Me Draamapurkilla hihkumme innosta: pitkän suunnittelun ja työskentelyn jälkeen olemme avanneet aivan uuden verkkokaupan! Jatka lukemista →
11
maalis
2017
Draama kuuluu kaikille!
Draamaa on vaikea määritellä lyhyesti. Se on portti mielikuvitusmaailmaan, jossa kaikki on mahdollista. Jatka lukemista →
26
tammi
2017
Draamapurkki on asiantuntijasi draaman maailmassa!
06
syys
2016
Tärkeä, tärkeämpi, draama.
Jaksan puhua draamakasvatuksen puolesta ja sen tärkeydestä pitkään. Todennäköisesti kuulijat ja keskustelukumppanit väsyvät aiemmin kuin minä pohtimaan draaman hienoutta, monipuolisuutta ja vaikutuksia osallistujiin. Opiskeluaikoina aloittaessani draamakasvatuksen opintoja en oikein tiennyt mitä tuleman pitää. Vähitellen tutustuessani draaman ihmeelliseen maailmaan koin valaistumisen ja monta ahaa-elämystä. Draamalla on mahdollisuudet vaikka mihin.
Draamatyöskentely ei ole pelkkää teatteria, vaikka siinä voi olla monia teatterista tuttuja piirteitä. Draama ei ole vain hauskaa iloittelua, siinä voi olla paljon syvällisiä pohdintoja ja sen avulla voidaan käsitellä myös ikäviä ja vaikeita asioita. Draamakasvatuksessa toimitaan ryhmässä ja opitaan ryhmästä, mutta samalla kuitenkin oivalletaan jotain itsestä ja omasta toiminnasta. Kaikki se, mikä oikeassa elämässä ei ole mahdollista tai tuntuu vieraalta ja kaukaiselta, muuttuukin draamassa mahdolliseksi ja tulee lähelle. Arjen roolit, statukset ja tilanteet voi kääntää päälaelleen ja siirtyä ajassa tai paikassa täysin toiseen maailmaan. Aistimalla, yhdessä tekemällä ja erilaisten kokemusten kautta asioihin saa uudenlaisia näkökulmia ja oppiminen tapahtuu huomaamatta.
Muistan edelleen tunteen, jonka siivittämänä lähdin kymmenen vuotta sitten draamakasvatuksen perusopintojen jälkeen jatkamaan päivää. Joka kerta jotain suurta oli liikahtanut, sekä ajatuksissa että sydämessä. Asiat, työskentelytavat ja ryhmä ympärillä jättivät positiivisen jäljen. Tällaisen tunteen ja ajatusmyrskyn ympäröimänä harvoin lähti miltään luennolta pois.
Tätä draaman iloa ja sen mahdollisuuksia haluan jakaa muillekin. Verkkokurssilla saa hyvän perustiedon ja paljon erilaisia toimintavinkkejä draaman käytöstä lasten kanssa. Nimestään huolimatta kurssin sisältö antaa eväitä myös kouluikäisten lasten kanssa tehtävään draamatyöskentelyyn. Toukokuussa ilmestyneestä Talentia-lehden haastattelusta on luettavissa lyhennelmä myös netissä. Siellä kerron lisää ajatuksiani draamakasvatuksesta. Hyppää rohkeasti mukaan draaman vietäväksi!
16
kesä
2016
Harrastuksesta tuli työ, haaveesta tuli totta
Lueskelen usein muutamaa blogia, joissa kirjoittajat ovat räätälöineet työnkuvansa monesta palasesta. He tekevät työkseen monenlaista, johon myös blogin kirjoitus kuuluu yhtenä osana. Työ pitää sisällään myös omia harrastuksia ja nyt he elättävätkin itseään oman yrityksensä kautta tekemällä niitä asioita, joista erityisesti nauttivat pystyen samalla vaikuttamaan työaikaan ja -paikkaan. Olen ihaillut näitä ihmisiä ja miettinyt, että miten tuo on mahdollista, miten siihen samaan tilanteeseen voisi päästä.
Kesäkuun alussa vietettiin Draamapurkin 5-vuotis synttäreitä. Juhlia valmistellessa kävin läpi näitä menneitä vuosia ja huomasin sen, mikä toisaalta on ollut viime aikoina paljon muutenkin mielessä: pari viimeistä vuotta ovat olleet todella työntäyteisiä. Olen saanut vetää draamatyöpajoja, kouluttaa muita draaman pariin ja esiintyä, niin vauvoille, lapsille kuin vanhuksillekin. Välillä olen taittanut ja toimittanut lastenlehteä, valmistanut draamamateriaaleja ja vetänyt lastenleirejä. Olen kierrellyt ympäri Suomea: Helsingistä Ouluun ja Jyväskylästä Vaasaan. Välillä on ollut väsymystä ja paljon stressiä, kiirettä ja liian isoilta tuntuvia haasteita. Näistä on selvitty, opittu ja kehitytty, ja kuitenkin, olen saanut tehdä juuri niitä asioita työkseni, joita olen halunnut ja joista olen haaveillut jo useita vuosia sitten. Nälkä myös kasvaa syödessä! Nämä vuodet ovat osoittaneet sen, että tällaista työtä haluankin tehdä! Juuri näitä asioita, monipuolisemmin, enemmän, oppia uutta, kertoa siitä muille, innostaa toisiakin! Kaikki se, mitä olen ennen yrityksen perustamista tehnyt, harrastanut ja haaveillut, on muuttunutkin hiljalleen palkkatyöksi oman yrityksen myötä.
Synttärijuhlissa pidin juhlapuheen vierailleni. Oli hienoa saada sanoa ääneen muille, että työllistän itse itseni oman yritykseni kautta. Harrastuksesta on tullut työ, haaveista on tullut totta. Se ei aina ole ollut helppoa ja vaatii jatkossakin paljon työtä. Mutta näin on hyvä. Ja kas, tätä puhetta pitäessäni koin valaistumisen: minäkin olen kuin nuo ihailemani blogien kirjoittajat. En elätä itseäni blogilla tai muilla kirjoitushommilla, kuten nuo blogien takana olevat henkilöt. Elätän itseäni sillä, mistä minä pidän eniten, omilla unelmillani, niillä asioilla, joista itse nautin eniten ja joita haluankin tehdä, elän omaa työunelmaani. Tämä on hyvä suunnitelma myös seuraaville viidelle vuodelle.
Ja hei, jos minä olen pystynyt tähän, niin pystyt varmasti sinäkin! Oli sitten kyseessä työhön tai mihin tahansa muuhun liittyvä unelma. Nämä neuvot auttavat alkuun:
1. Haaveile.
Haaveile suuria, pieniä, mahdottomiltakin tuntuvia asioita, kaikki voi tavalla tai toisella olla kuitenkin mahdollista.
2. Tee työtä unelmasi eteen.
Joskus asiat sujuvat helposti, joskus vaaditaan verta, hikeä ja kyyneliä. Jos tuntuu raskaalta, palaa kohtaan yksi.
3. Hanki tukijoukot.
Kerro unelmastasi jollekin. Ääneen lausuttu unelma voi muuttua todeksi tai ottaa ainakin suuria harppauksia eteenpäin. Kun matkalla on mukana yksikin, joka rohkaisee, kannustaa ja uskoo sinuun, on haaveiden toteutuminen helpompaa – tai ainakin hauskempaa. Sitä paitsi jokainen tarvitsee joskus apua, jolloin tukijoukkoja erityisesti tarvitaan.
4 + Jätä vastaansanojat huomiotta.
Kukaan ei ole koskaan keksinyt mitään niin hyvää ideaa, etteikö monikin olisi ollut sitä etukäteen lyttäämässä. “Ei onnistu”, “On niin paljon riskejä”, “Mitä sinä itsestäsi luulet” ja tuhannet muut hienot tavat lytätä ja latistaa orastavaa innostusta. Tokikaan yritystoimintaan ei pidä syöksyä sinisilmäisesti, mutta jos itsellä on johonkin asiaan innostusta, pitää hankkiutua sellaisten ihmisten pariin, jotka tätä liekkiä pystyvät kannustuksellaan lietsomaan. Tarvittaessa siis palaa kohtaan kolme.
Omia tukijoukkojani alla olevassa kuvassa juhlatunnelmissa! 🙂
08
touko
2016
Koulutukseltani olen…
Olen viimeisen vuoden aikana törmännyt yllättävän monta kertaa seuraavaan kysymykseen: “Mikä sun koulutus on?” Joka kerta olen yhtä epävarma siitä, mitä vastaisin. Tutkintotodistuksessani lukee kasvatustieteen maisteri, pääaineenani olen lukenut erityispedagogiikkaa ja koulutusohjelma, josta olen valmistunut kantaa niinkin juhlavaa nimeä kuin erityiskasvatuksen asiantuntija. Sivuaineita on poimittu mukaan melkoinen määrä, esimerkiksi journalistiikasta, kulttuurihistoriasta, viittomakielestä ja draamakasvatuksesta. Onpa näiden ohessa tehty pätkän matkaa kulttuurituottajaopintojakin. Käytännössä koulutukseni on antanut pedagogisen pätevyyden ja näkökulmia erityiskasvattajan, lähinnä erityiskasvatuksen hallinnon, työhön. Kaikki se, mitä nyt työkseni teen on kuitenkin aavistuksen kaukana tästä tutkinnosta muulta kuin draamakasvatuksen osalta. Kysyjä kaipaa aina jotain selkeää vastausta, mutta kovin tyhjentävästi en voi omaa koulutustaustaani yhdellä lauseella kertoa, etenkin kun koulutukseni ja tekemäni työni eivät kysyjän mielestä mene aina yks yhteen.
Työkseni viimeiset viisi vuotta olen toiminut yrittäjänä. Yritykseni puitteissa olen pääosin esiintynyt, mutta myös kouluttanut, pitänyt opetuksia, juontanut, vetänyt toimintapajoja, taittanut lastenlehteä, kirjoittanut juttuja, suunnitellut ja toteuttanut tilaisuuksia ja materiaaleja, järjestänyt leirejä sekä paljon muuta. Paljon siis sellaista, mihin koulutukseni ei ole minua valmistanut – mutta aiempi työ- ja harrastuskokemukseni sen sijaan on! Ennen kaikkea työtäni, kuten myös kymmenen vuotta kestäneitä yliopisto-opintoja ja sitä ennen ja sen lomassa tehtyjä projektihommia, niin palkkatöissä kuin eri harrastus- ja vastuutehtävissä, on ohjannut ja suunnannut kiinnostukseni eri asioita kohtaan. Työt ovat opettaneet. Kansainvälisten leirimatkojen vetäminen nuorille, suuren nuorten tapahtuman ruokailujärjestelyistä vastaaminen tai kaikki lukuisat pienemmätkin lapsille ja nuorille suunnatut tapahtumat, konsertit, retket ja leirit ohjelmanumeroineen ja käytännön järjestelyineen ovat antaneet eväitä ja valmiuksia tämän hetkiseen työhöni. Kaikki se, mitä työkseni nyt siis teen on seurausta ja summa tästä kaikesta aiemmin tekemästäni, eletystä elämästä, omasta persoonasta.
Mitä siis vastaisin kysyjille? Kysyjästä ja asiayhteydestä riippuen vastaan ehkä hieman eri asioita. Sitä haluan kuitenkin tällä hetkellä painottaa, että olen yrittäjä, draamakasvattaja, kouluttaja ja esiintyjä. Elämä on opettanut ja kouluttanut. Vaikka tutkintoon johtava koulutus on tärkeää ja siitä saa monia valmiuksia, ei se kuitenkaan – ainakaan tässä tapauksessa – ole se tärkein meriitti. Koulutus ei aina ole määritelmä siitä, mitä osaa ja voi työkseen tehdä. Ja toisaalta, kaikesta opiskelusta ja kaikesta työstä on ennemmin tai myöhemmin hyötyä. Jotain eväitä jää aina elämän reppuun. Tämän kun olisin ymmärtänyt myös parikymppisenä, jolloin tuskailin asian kanssa huomattavasti enemmän kuin nyt. Elämässä näyttäisi pärjäävän, jos on tahtoa, yritystä ja ripaus hullua rohkeutta.
(Viimeisen tentin jälkeinen tanssi Jyväskylän yliopistolla joitakin vuosia sitten. Tämän jälkeen opinnot ovat jatkuneet ja yhä jatkuvat erinäisinä täydennyskursseina ja muina opintoina.)
07
joulu
2015
Ei pelkkiä parrasvaloja
Sain taannoin viestin, jossa tuumittiin, että työni vaikuttaa kovin mielenkiintoiselta, saan olla esillä ja erilaisissa hienoissa tilaisuuksissa. Ja tottahan se onkin! Vaan ei kuitenkaan koko kuva.
Totuus ei ole tarua ihmeellisempää, vaan ihan silkkaa arkea. Vaikka esiintyjänä olen näyttämöllä ja estradeilla, niin glamour tästä työstä on kuitenkin toisinaan kaukana. Saan vierailla kivoissa paikoissa ja yleisössä kohtaan viikon aikana kymmeniä, joskus jopa satoja ihmisiä. Silti suurimman osan työstäni teen kuitenkin yksin. Välillä kaipaan työyhteisöä ympärille, en aina vain vaihtuvia ihmisiä. Pitkissä automatkoissa, epäsäännöllisissä työajoissa, vaihtuvissa työtehtävissä ja epävarmoissa tuloissa on hyvät, mutta myös huonot puolensa. Esiintyjä on myös aina muiden arvion kohteena, tahtomattaankin. Näistä en silti valita, yrittäjäksi olen halunnut, ja yrittäjänä viihdyn.
Mustan aukon kaipuu
Pahinta esiintyjän työssä on kuitenkin (onneksi vain satunnainen) esiintymiskammo. Vaikka yleisön eteen astuminen on rutiinia ja yleensä ihan hauskaa, niin on myös kertoja, jolloin todella toivoisin tekeväni työkseni melkeinpä mitä tahansa muuta. Juuri ennen esitystä iskevä paniikki tuntuu nopeana sykkeenä, ajatusten sumentumisena ja epämääräisenä heikotuksena.
Tänäkin syksynä on ollut pari tilaisuutta, joita ennen olen miettinyt, miksi ihmeessä olen tähän itseni saattanut ja tämän jutun luvannut tehdä. Paria minuuttia ennen näyttämölle hyppäämistä mielessä on ollut vain kysymykset: mihin voisin oksentaa, vieläkö ehtisin vessaan ja voisiko lattiaan ilmestyä aukko, joka veisi minut mennessään? Vaikka tuolloin tuskanhikisenä paniikin hetkenä vannon itselleni, etten enää ikinä astu yleisön eteen missään tilanteessa, niin jokin sisäinen palo uudestaan ja uudestaan ajaa näyttelemään. Tunteet menevät siis laidasta laitaan! Onneksi tunnetaitojakin pystyy harjoittelemaan.
Pari viikkoa sitten koin jälleen tällaista esiintymiskammoa. Istuin penkissä odottamassa omaa vuoroani astua yleisön eteen. Myöhemmin tuttava sanoi katsoneensa minua juuri tuona hetkenä ja ajatelleensa, että varmaan kertaan mielessäni tulevaa esitystä. Mutta ei, mietin kaikkia mahdollisia pakokeinoja, jolla vielä pääsisin tilanteesta pois…
Lentotaidonkin voi opetella
Onneksi draama kuitenkin kantaa ja kasvattaa. Tätä voi harjoitella esimerkiksi improvisaatioharjoituksin. Kun draaman maailma avautuu, kaikki on mahdollista ja kaikki osaavat. Esiintymistä, niin näyttelemistä kuin mitä tahansa muutakin yleisön edessä olemista voi harjoitella. Kun uskoo omaan tarinaansa ja esitykseen, se kannattelee myös esiintyjää. Jyrkänteeltä hyppääminen eli yleisön eteen astuminen voi olla kauhun hetki, mutta hypyn tehtyään on hieno huomata, että siivet sittenkin kantavat ja olen oppinut lentämään. Ehkä lentotaidossa kuitenkin on pieni ripaus glamouria.
20
touko
2015
Ilmiö nimeltä hassu hattu
Naamiaiset ovat hauskoja. Niissä saa luvan kanssa hassutella ja laittaa roolit päälaelleen. Normaalit statukset ja käyttäytymistavat muuttuvat, kun päälle puetaan vaatekaapin perältä löytynyt vanha takki ja parhaat päivänsä nähnyt rispaantunut hattu. Naamiaisissa on mahdollista olla upea prinsessa, rohkea ritari, köyhä kulkuri tai yhtälailla vaikka metsäsieni. Saa kokeilla hetken aikaa, millaista olisi astella ihailemansa henkilön tai muun hahmon saappaissa. Tai kenties asettautua sellaiseen rooliin ja asemaan, joka on itselle täysin vieras ja ehkä jopa vastenmielinen.
Improvisaatiotyöpajoja ohjatessani olen huomannut, kuinka asenne tekemiseen muuttuu ja rohkeus kasvaa, kun avaan ryhmän eteen matkalaukullisen erilaisia päähineitä ja huiveja. Laittamalla päähän hassun hatun muuttuu hetkessä toiseksi henkilöksi. Enää en olekaan minä, vaan joku aivan muu. Hassu hattu päässä voi ja uskaltaa heittäytyä mukaan draaman pyörteisiin, mihin ilman päähinettä saattaa kynnys olla hyvinkin suuri. Vetämällä päähän edes etäisesti knallia muistuttavan hatun voi hetkessä olla itse mestarietsivä Hercule Poirot – eikä häiritse vaikkei kaikki hienostuneen seurustelukulttuurin nyanssit olisikaan tiedossa, muu väki kyllä hoksaa mistä ja kenestä on kyse. Taas jos kyseessä on vaikkapa täysin yliampuva stetson, voi aivan häpeämättä kulkea ympäriinsä JIIHAAta huutaen ja lassoa heitellen, eikä kukaan kummeksu saati loukkaannu. Juuri tässä on hassujen hattujen ja muutenkin roolivaatteiden salaisuus: rooli, muun yleisön odotukset ja vieläpä oma tunnelmakin vaihtuvat jokseenkin samalla silmänräpäyksellä kuin hattukin.
