Usein luullaan, että draamatyöskentely on vaikeaa ja jotain sellaista toimintaa, jossa pitäisi olla kovin taiteellinen. Tämä ei pidä paikkaansa. Draamatyöskentely on mahdollista kaikille. Oikeastaan tarvitaan vain mielikuvitusta.

Esimerkiksi tuttuja liikuntaleikkejä on helppo ja hauska draamallistaa eli kietoa toiminnan ympärille jokin tarina ja lisätä tuttuun leikkiin ripaus mielikuvitusta. Perinteinenkin leikki saa uuden sävyn ja mielenkiinnon, kun sitä siivittävät erilaiset roolit, kuviteltu ympäristö, keksitty aikakausi sekä sovittu tehtävä ja tavoite. Tarina leikin ympärillä antaa mahdollisuuden helppoon eläytymiseen ja itseilmaisuun. Se myös virittää osallistujat mahdollisiin muihin tuleviin ilmaisuharjoituksiin ja draamatyöskentelyyn.

Ripaus mielikuvitusta voi muuttaa paljon

Draamallistetun liikuntaleikin avulla voidaan luoda mielikuvia, saada eläytymisen kautta kokemuksia ja uusia näkökulmia, rohkaista ilmaisuun ja herätellä ajatuksia. Samalla liikunnallinen leikki purkaa ylimääräistä energiaa, nostaa ryhmähenkeä ja lämmittelee osallistujat yhteistyöhön sekä valittuun tarinaan tai aiheeseen. Tutun leikin voi yhdistää eri aihekokonaisuuksiin tai oppiaineisiin nimeämällä liikuntaleikin roolit aiheeseen sopivasti. Ohjaaja voi myös kertoa, mikä leikin kuviteltu ympäristö tai historiallinen aikakausi on, tai millä tavoin leikkijöiden tulee roolinsa vuoksi leikissä puhua tai liikkua.

Leikin säännöt ja pelin idea pysyvät samana, toiminta on siis tuttua ja näin ohjaajallekin helppo lähtökohta. Tarinaa leikin ympärillä voi muuttaa antamalla mielikuvitukselle siivet! Kuin huomaamatta leikin roolijako vaikuttaa olemiseen, etenemiseen ja puheeseen antaen uutta intoa yhteiselle leikille. Leikin päätteeksi voidaan keskustella, miltä roolit ja tehtävät leikissä tuntuivat, miten roolit näkyivät ja miten eläytyminen vaikutti leikin etenemiseen. Kuvitteelliset roolit on hyvä leikin lopuksi ”riisua” esimerkiksi ravistelemalla käsiä ja jalkoja ennen seuraavaa toimintaa.

Draamapurkin Vinkkipurkin kautta saat lisää monipuolisia draamavinkkejä. Vinkkipurkki on maksuton palvelu, jonka kautta saat suoraan sähköpostiisi noin kerran kuussa käyttökelpoisia vinkkejä eri ikäisten kanssa tehtävään draamatyöskentelyyn. Draamapurkin draamavinkkejä saa jo 3000 draamatyöskentelystä kiinnostunutta. Voit liittyä Vinkkipurkkiin täällä.

 

Kirjoittanut Leena Ylimäki

Draama on ilo!