tarina

Sinä keväänä taide sai uusia muotoja

Sinä keväänä taide sai uusia muotoja

Sinä keväänä koko maailma pysähtyi. Menemistä ja tulemista valvottiin. Tekemistä ja osallistumista rajoitettiin. Tuttu maailma oli muuttunut toisenlaiseksi ja elämä siinä piti muotoilla uudella tavalla. Arkinen elämä löysi kyllä nopeasti uomansa uudessa maailmassa, mutta jokin jäi muutoksen jalkoihin.

Sinä keväänä, kun maailma mullistui, taide-elämä koki kolhun. Museoiden ja teattereiden ovet suljettiin, konsertit peruttiin ja taiteelliset kokemukset jäivät saamatta.

Taide on henkinen voimavara

Ensin asiasta olivat huolissaan ne, joiden sydämessä taide oli sykkinyt aina. Ne, jotka tekivät töitänsä taiteen parissa. Ne, joiden perheeseen kuului näyttelijä, muusikko, taidemaalari tai tanssija. Eikä huoli ollut pelkästään taloudellinen. Huoli oli siitä, ettei taiteellista kokemusta voinut jakaa toisen kanssa. Yhdessä jaettu elämys jäi puuttumaan ja taiteesta ammennetut ajatukset jäivät ilmaan leijumaan, kunnes haihtuivat hiljaa pois saamatta mistään vastakaikua.

Suurin huoli oli mielestä ja henkisistä voimavaroista, siitä kuinka taiteen monet eri ilmentymät eivät enää hoivanneet meitä, vaan jäivät yleisön, osallistujien, ulottumattomiin.

Vähitellen kasvava joukko ihmisiä alkoi huomata taide-elämän hiipumisen merkityksen. Kun teatterin ovet suljettiin, huomattiin, ettei ollut enää mahdollista samaistua tarinaan katsojana ja kokijana. Kukaan ei herätellyt pohtimaan asioita toiselta kantilta, tarjonnut mahdollisuutta nähdä ja kuulla tarinoita, jotka auttoivat ymmärtämään maailmaa.

Kun taulut jäivät lukittujen taidemuseoiden ovien taakse, huomattiin, että tarvittiin sittenkin värien ja muotojen kieltä jäsentämään jotain omasta itsestämme, tunteistamme ja mielipiteistämme. Omia ajatuksia ei voinut enää peilata kuviin, jotka näyttivät sen, mitä vain harvoille uskalsimme itsestämme paljastaa.

Kun konserttien musiikki vaimeni, huomattiin, että loputon hiljaisuus ei ilmaise niitä tunteita, joita koko kehomme on täynnä. Musiikin puuttuessa jäätiin vaille sanoja, tulkintoja ja säveliä, joita emme itse pystyneet luomaan, mutta jotka kuullessamme toivat lohtua, innostusta, ymmärrystä ja toivoa.

Taide-elämän hiipuessa jäätiin vaille yhteisiä jaettuja tunteita, kokemuksia, elämyksiä ja muistoja.

Kolhun kokenut kokonaisuus

Sinä keväänä, kun taide-elämää kolhaistiin, sai kolhun myös jokin ihmisten sisällä. Myös hänellä, joka normaalioloissa oli väheksynyt taiteilijoita, joka ei välittänyt istua teatterissa eikä voinut ymmärtää musisointia. Myös hänen sisällään ja ympärillään jotain hiljaa rapistui.

Sinä keväänä onneksi muistettiin, että ihminen on kokonaisuus, jonka yksi merkityksellinen osa on synnynnäinen luovuus. Luovuuden ilmentymä on kuvataidetta, musiikkia, tanssia, esityksiä ja tarinoita. Jos luovuus poljetaan arjen jalkoihin, peitetään, tukahdutetaan ja kielletään, vähitellen koko ihminen ja koko yhteiskunta kärsii.

Taide-elämä on kuin vaihtuvat maisemat, jotka olemassaolollaan rikastuttavat ja värittävät eri tavoin maailmaamme. Se antaa mahdollisuuden viedä ajatukset hetkeksi toisaalle tai syventää ajatukset juuri siihen, mitä eniten haluamme pohtia.

Kun taide-elämä hetkeksi hiipui, huomattiin, että taide on edelleen sitä, mitä muuttuneessakin maailmassa tarvitsemme. Huomattiin, kuinka taide avaa jotain syvällä sisimmässämme. Jotain, mitä emme oikein tienneet olevaksikaan, mutta jota niin kovasti kaipasimme. Jotain, joka koskettaa tekijäänsä, katsojaansa, kuulijaansa ja kokijaansa. Huomattiin taiteen puhdistava ja voimaannuttava merkitys omassa jaksamisessamme ja tunnesäätelyssämme.

Vanhat ainekset, uudet tavat

Sinä keväänä muistettiin, että jokainen meistä tarvitsee keinoja ilmaista itseään, ajatuksiaan, mielipiteitään ja sitä pientä lasta, joka asuu jokaisen meistä sisällä. Muistettiin, kuinka tanssin liikekieli, teatterin eläytymiskeinot, kuvataiteen värit ja muodot sekä tarinoiden sanat hoitavat ja rakentavat omaa ajatteluamme ja merkitystämme. Muistettiin, kuinka yhdessä jaetut taide-elämykset sitovat ihmisiä yhteen.

Niinpä sinä keväänä puhallettiin uudella tavalla yhteen hiileen ja saatiin hiipuva hiillos jälleen palamaan ja loistamaan suurena liekkinä. Se liekki rohkaisi, lohdutti, innosti ja auttoi ymmärtämään. Taiteen liekki löysi uusia ulottuvuuksia, mahdollisuuksia, aikoja ja paikkoja. Se syttyi ja paloi ihmisten sisällä uudelleen ja uudelleen. Sitä jaettiin uusin keinoin uusille sukupolville.

Suljettujen ovien takaa tuotiin nähtäväksi ja kuultavaksi tarinoita, kuvia ja säveliä. Taidetta vietiin sinne, jonne oli vaikea päästä. Taide-elämyksiä ammennettiin niille, joiden oli mahdotonta liikkua muualle. Säveliä yhdisteltiin eri paikoista, luovuutta rakennettiin eri tasoilla. Jokainen sai antaa ja jokainen sai ottaa. Jokainen sai nähdä, kuulla ja kokea. Olla osa kokonaisuutta.

Sinä keväänä taide sai uusia muotoja. Vanhoista aineksista, uusilla tavoilla, merkitykseltään ainakin aavistuksen voimakkaampana kuin aiemmin.

 

Kirjoittanut Leena Ylimäki in luovuus, Taide, 0 kommenttia
Liiku-Leiki-Eläydy!

Liiku-Leiki-Eläydy!

Usein luullaan, että draamatyöskentely on vaikeaa ja jotain sellaista toimintaa, jossa pitäisi olla kovin taiteellinen. Tämä ei pidä paikkaansa. Draamatyöskentely on mahdollista kaikille. Oikeastaan tarvitaan vain mielikuvitusta.

Esimerkiksi tuttuja liikuntaleikkejä on helppo ja hauska draamallistaa eli kietoa toiminnan ympärille jokin tarina ja lisätä tuttuun leikkiin ripaus mielikuvitusta. Perinteinenkin leikki saa uuden sävyn ja mielenkiinnon, kun sitä siivittävät erilaiset roolit, kuviteltu ympäristö, keksitty aikakausi sekä sovittu tehtävä ja tavoite. Tarina leikin ympärillä antaa mahdollisuuden helppoon eläytymiseen ja itseilmaisuun. Se myös virittää osallistujat mahdollisiin muihin tuleviin ilmaisuharjoituksiin ja draamatyöskentelyyn.

Ripaus mielikuvitusta voi muuttaa paljon

Draamallistetun liikuntaleikin avulla voidaan luoda mielikuvia, saada eläytymisen kautta kokemuksia ja uusia näkökulmia, rohkaista ilmaisuun ja herätellä ajatuksia. Samalla liikunnallinen leikki purkaa ylimääräistä energiaa, nostaa ryhmähenkeä ja lämmittelee osallistujat yhteistyöhön sekä valittuun tarinaan tai aiheeseen. Tutun leikin voi yhdistää eri aihekokonaisuuksiin tai oppiaineisiin nimeämällä liikuntaleikin roolit aiheeseen sopivasti. Ohjaaja voi myös kertoa, mikä leikin kuviteltu ympäristö tai historiallinen aikakausi on, tai millä tavoin leikkijöiden tulee roolinsa vuoksi leikissä puhua tai liikkua.

Leikin säännöt ja pelin idea pysyvät samana, toiminta on siis tuttua ja näin ohjaajallekin helppo lähtökohta. Tarinaa leikin ympärillä voi muuttaa antamalla mielikuvitukselle siivet! Kuin huomaamatta leikin roolijako vaikuttaa olemiseen, etenemiseen ja puheeseen antaen uutta intoa yhteiselle leikille. Leikin päätteeksi voidaan keskustella, miltä roolit ja tehtävät leikissä tuntuivat, miten roolit näkyivät ja miten eläytyminen vaikutti leikin etenemiseen. Kuvitteelliset roolit on hyvä leikin lopuksi ”riisua” esimerkiksi ravistelemalla käsiä ja jalkoja ennen seuraavaa toimintaa.

Draamapurkin Vinkkipurkin kautta saat lisää monipuolisia draamavinkkejä. Vinkkipurkki on maksuton palvelu, jonka kautta saat suoraan sähköpostiisi noin kerran kuussa käyttökelpoisia vinkkejä eri ikäisten kanssa tehtävään draamatyöskentelyyn. Draamapurkin draamavinkkejä saa jo 3000 draamatyöskentelystä kiinnostunutta. Voit liittyä Vinkkipurkkiin täällä.

 

Kirjoittanut Leena Ylimäki in draamakasvatus, draamatyöskentely, 0 kommenttia