draamaesitys

Esitetään yhdessä!

Esitetään yhdessä!

LATAA ESITETÄÄN YHDESSÄ!

Puhuttaessa draamatyöskentelystä, draamakasvatuksesta, draamatoiminnasta tai yksinkertaisesti vain draamasta monella nousee jo hikikarpalot otsalle. Eihän vain ole pakko esittää mitään!? 

Draamahetkessä ei ole pakko esittää mitään. Tämä on suuri ero draamatyöskentelyn ja esittävän teatterin välillä. Draamassa koetaan, eläydytään, leikitään, kokeillaan, aistitaan, ollaan vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja paljon, paljon muuta. Yleisöä ei ole eikä liioin ulkoa opeteltuja vuorosanoja. Kaikki mitä draamahetkessä saadaan aikaiseksi, peustuu ryhmän sen kertaiselle toiminnalle. Onko esimerkiksi koko ryhmä paikalla, mitä etukäteistietoja ja -taitoja ryhmällä jo on, missä tunnelmissa osallistujat ovat mukana ja millainen aikataulu tällä kerralla on draamatyöskentelylle. Jokainen draamahetki on aina erilainen.

Joskus draamatyöskentely saattaa kuitenkin johtaa esitykseen – tai se on alun perinkin ryhmän tavoite. Ja kun intoa esittämiseen on, silloin kannattaa mennä täysillä ja tehdä loppuun asti hiottu esitysprojekti!

Teatteri on yhteispeliä

Näyttelijät nähdään usein suurina tähtinä, jotka elävät glamour-elämää. Totuus on kuitenkin toinen. Ennen näyttämölle nousemista on takana paljon työtä, pitkä harjoittelujakso, arkista puurtamista, vuorosanojen opettelua, roolivaatteiden kokeiluja ja myös paljon tunteita laidasta laitaan. Esitys yleisölle on ikään kuin jäävuoren huippu. Pinnan alle eli näyttämön taakse ei yleisö näe. Piiloon jäävät kaikki näyttämön ulkopuolella tehtävät ja etukäteen valmistetut työt. Näitä töitä kuitenkin riittää, useammallekin jaettavaksi!

Kirkkainkaan tähtinäyttelijä ei voi loistaa, jos esityksen muut palaset ovat vinksallaan. Teatteri onkin kuin suuri palapeli, jossa jokaisella on oma tärkeä tehtävänsä, näyttelijät ovat vain yksittäisiä palasia. Samalla tavalla kuin näyttelijöitä teatteri tarvitsee aivan yhtä lailla monia muita osaajia: lavastajia, valaisijoita, lipunmyyjiä, kahvittajia, tarpeistonhoitajia, ohjaajan, maskeeraajia, esityksen markkinoijia ja monia muita. Teatterin tekemisessä tilaa on jokaiselle ja jokaisen vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet voidaan ottaa käyttöön. Tämä on teatterin rikkautta!

Jokainen projekti on omanlaisensa

Hyvä esitysprojekti vaatii pitkäjänteisyyttä, hyvää ryhmähenkeä ja ennen kaikkea uskoa esitykseen. Hälläväliä -tyylillä ei projektia kannata lähteä tekemään. Siinä pettyy sekä työryhmä että yleisö. Draamapurkki on koonnut erilaisten esitysprojektien tueksi ja avuksi tiiviin Esitetään yhdessä! -materiaalin, josta löytyy tukea ja apua projektin tekemiseen muun muassa muistilistan ja aikataulumallin muodossa. Materiaalin voi ladata itselleen maksutta. Esitetään yhdessä! ei sisällä draamaharjoituksia, niitä löytyy muun muassa sähköisestä Draamaleikki -materiaalista, jonka harjoitukset sopivat hyvin näytelmäharjoituksiinkin alkulämmittelyksi.

Draaman iloa esityksiin ja tietenkin break a leg!

 

LATAA ESITETÄÄN YHDESSÄ!

 

Kuva: Murupumpula/Kristiina Mäkimattila

 

Kirjoittanut Leena Ylimäki in draamaesitys, draamakasvatus, draamamateriaalit, 0 kommenttia
Vauvateatteri on erityinen hetki myös aikuisille

Vauvateatteri on erityinen hetki myös aikuisille

Mitä ihmettä on vauvateatteri? Siis ihan pienille vauvoilleko esiinnyt? Miksi? Mitä siinä oikein tapahtuu? Tajuavatko ne vauvat siitä jotain?

Tällaisia kysymyksiä usein esitetään, kun kerron, että kierrän esiintymässä myös aivan perheen pienimmille, alta vuoden ikäisille vauvoille. Niinpä, tajuaako ne vaippapöksyt siitä oikein mitään? Vastaus on helppo: kyllä ja ei. Mutta esitysmuodon nimestä huolimatta tärkeää on myös miettiä, mitä aikuiset siitä tilanteesta tajuavat.

Pieni elämys onkin suuri

Vauvateatteri on nimensä mukaisesti teatterihetki vauvoille, aivan niille pienille. Nuorimmat esityksissäni olleet vauvat ovat olleet vain parin kuukauden ikäisiä pieniä kääröjä, jotka tuijottelevat esityksen kulkua vanhempansa sylistä – ja se tässä onkin juuri se juju. Vauvateatteri sitoo taiteen avulla hetkeksi yhteen aikuisen ja lapsen, tarjoaa yhteisesti koetun elämyksen, joka osaltaan tukee kiintymyssuhdetta. Teatterihetki on aistielämys, joka samalla antaa suuremman elämyksen näiden kahden yleisössä olevan henkilön välille. Se pieni nyytti saa ihmetellä taide-elämystä – liikettä, lorua, musiikkia, draamaa – oman tärkeän aikuisen sylistä, turvallisesta paikasta, josta voi tutkia ja kokea tämän maailman ihmeellisyyksiä. Aikuinen saa ihmetellä esityksen sijaan ennen kaikkea sitä omaa pientä lastaan, joka siinä sylissä istuu. Aikuiselle vauvateatteri tarjoaa kokemuksen siitä, millainen tuo oma rakas pieni oikein onkaan. Miten lapsi aistii ympäristöään eri tavoin kuin arkisessa hetkessä kotona. Miten esityksen tarina ja eri elementit ympäröivät aikuisen ja lapsen yhdessä kokemaan ja tuntemaan pieniä ihmeitä, olivat ne sitten soittimia, värikkäitä huiveja tai vaikkapa saippuakuplia. Kuinka jokin niin pieni ja tavallinen asia voikin olla pienestä ihmisenalusta niin suuri ja kummallinen!

Mitä ihmettä siis oikein on vauvateatteri?

Vauvateatteri on lyhyt teatterihetki, jossa on yleensä löyhä juoni (jos totta puhutaan, niin eivät ne vauvat siitä juonesta paljoakaan välitä, mutta aikuiselle se usein tuo pientä turvaa, kun ymmärtää, mitä esittäjä tässä oikein yrittää tuoda yleisön tietoon). Esityksessä on lavasteita ja rekvisiittaa, joita yleensä pieni yleisö saa myös vähän tunnustella. On eleitä ja ilmeitä, laulunpätkiä, loruja ja liikettä, katseltavaa ja kuunneltavaa. Draaman kaaren alku ja loppu, ihan niin kuin missä tahansa teatteriesityksessä, mutta vain pienemmässä mittakaavassa. Näissä esityksissä ei haittaa, jos yleisö kommentoi kesken kaiken tai liikuskelee vähän paikallaan. Esitystä tehdään yleisön ehdoilla: suunnitellusti, harjoitellusti ja tavoitteellisesti, säikähtämättä kuitenkaan sitä, jos kesken kaiken pitää vähän muuttaa esityksen rytmiä tai tehdä pieni mutka juoneen, yleisön reaktioiden niin vaatiessa.

Ennen kaikkea vauvateatteri on kuitenkin aikuiselle ja lapselle tarjottu yhteinen hetki; kuin pieni aistimatka, rauhallinen pysähdys, uusi mukava kokemus, jota voi muistella ilolla myöhemminkin. Vauvat eivät välttämättä ymmärrä juonta, mutta seuraavat silti herkeämättä esityksen kulkua. Vauvakin ymmärtää laulun ja liikkeen merkityksen, tapahtumien rauhalliset muutokset, esityksen tarjoamat lempeät aistimukset. Ja ennen kaikkea vauva ymmärtää sen lempeän ja lämpimän aikuisen, jonka kanssa esitystä saa seurata.

Vauvateatteri on turvallinen, kiireetön ja lämminhenkinen hetki, jossa taiteen keinoin tuetaan aikuisen ja lapsen suhdetta toisiinsa. On lupa silitellä, suukotella, keinutella ja sylitellä omaa pientä ihanaa nyyttiä ja vähän isompaakin taaperoa. Antaa tarinan viedä mennessään mielikuvitusmaailmaan. Ottaa syliin, olla sylissä ja olla syli. Vauvateatteri on hetki, jossa aikuinen saa katsella ja ihmetellä maailmaa pienen lapsen tavoin, irrottautua arjen kiireestä ja jakaa kokemuksen sen oman rakkaan pienen kanssa. Olla tärkeä toiselle. Sellaista on vauvateatteri.

 

Kirjoittanut Leena Ylimäki in draamaesitys, vauvateatteri, 0 kommenttia
Esitykset

https://draamapurkki.fi/tuote-osastot/esitykset

Kirjoittanut Pääkäyttäjä in draamaesitys, etusivu_linkki_grid, 0 kommenttia
Ei pelkkiä parrasvaloja

Ei pelkkiä parrasvaloja

Sain taannoin viestin, jossa tuumittiin, että työni vaikuttaa kovin mielenkiintoiselta, saan olla esillä ja erilaisissa hienoissa tilaisuuksissa. Ja tottahan se onkin! Vaan ei kuitenkaan koko kuva.

Totuus ei ole tarua ihmeellisempää, vaan ihan silkkaa arkea. Vaikka esiintyjänä olen näyttämöllä ja estradeilla, niin glamour tästä työstä on kuitenkin toisinaan kaukana. Saan vierailla kivoissa paikoissa ja yleisössä kohtaan viikon aikana kymmeniä, joskus jopa satoja ihmisiä. Silti suurimman osan työstäni teen kuitenkin yksin. Välillä kaipaan työyhteisöä ympärille, en aina vain vaihtuvia ihmisiä. Pitkissä automatkoissa, epäsäännöllisissä työajoissa, vaihtuvissa työtehtävissä ja epävarmoissa tuloissa on hyvät, mutta myös huonot puolensa. Esiintyjä on myös aina muiden arvion kohteena, tahtomattaankin. Näistä en silti valita, yrittäjäksi olen halunnut, ja yrittäjänä viihdyn.

Mustan aukon kaipuu

Pahinta esiintyjän työssä on kuitenkin (onneksi vain satunnainen) esiintymiskammo. Vaikka yleisön eteen astuminen on rutiinia ja yleensä ihan hauskaa, niin on myös kertoja, jolloin todella toivoisin tekeväni työkseni melkeinpä mitä tahansa muuta. Juuri ennen esitystä iskevä paniikki tuntuu nopeana sykkeenä, ajatusten sumentumisena ja epämääräisenä heikotuksena.

Tänäkin syksynä on ollut pari tilaisuutta, joita ennen olen miettinyt, miksi ihmeessä olen tähän itseni saattanut ja tämän jutun luvannut tehdä. Paria minuuttia ennen näyttämölle hyppäämistä mielessä on ollut vain kysymykset: mihin voisin oksentaa, vieläkö ehtisin vessaan ja voisiko lattiaan ilmestyä aukko, joka veisi minut mennessään? Vaikka tuolloin tuskanhikisenä paniikin hetkenä vannon itselleni, etten enää ikinä astu yleisön eteen missään tilanteessa, niin jokin sisäinen palo uudestaan ja uudestaan ajaa näyttelemään. Tunteet menevät siis laidasta laitaan! Onneksi tunnetaitojakin pystyy harjoittelemaan.

Pari viikkoa sitten koin jälleen tällaista esiintymiskammoa. Istuin penkissä odottamassa omaa vuoroani astua yleisön eteen. Myöhemmin tuttava sanoi katsoneensa minua juuri tuona hetkenä ja ajatelleensa, että varmaan kertaan mielessäni tulevaa esitystä. Mutta ei, mietin kaikkia mahdollisia pakokeinoja, jolla vielä pääsisin tilanteesta pois…

Lentotaidonkin voi opetella

Onneksi draama kuitenkin kantaa ja kasvattaa. Tätä voi harjoitella esimerkiksi improvisaatioharjoituksin. Kun draaman maailma avautuu, kaikki on mahdollista ja kaikki osaavat. Esiintymistä, niin näyttelemistä kuin mitä tahansa muutakin yleisön edessä olemista voi harjoitella. Kun uskoo omaan tarinaansa ja esitykseen, se kannattelee myös esiintyjää. Jyrkänteeltä hyppääminen eli yleisön eteen astuminen voi olla kauhun hetki, mutta hypyn tehtyään on hieno huomata, että siivet sittenkin kantavat ja olen oppinut lentämään. Ehkä lentotaidossa kuitenkin on pieni ripaus glamouria.

 

WP_20151002_006

Kirjoittanut Leena Ylimäki, 2 kommenttia
Teatterikokemus (lähes) kaikilla aisteilla

Teatterikokemus (lähes) kaikilla aisteilla

Vauvateatteri on aistimatka. Aivan pienimmälle yleisölle tehty oma teatteriesitys koskettaa lähes kaikkia aisteja. Aikuisenkin kohdalla teatterielämys herkistää näkö- ja kuuloaisteja, vauvalle on tarjolla vielä vähän enemmän. Vauvateatterissa kuuloaistia herättelevät usein erilaiset lorut tai laulut, kenties musiikki. Erilaiset värit, liikkeet ja muut katseltavat asiat tuovat mukavaa seurattavaa näköaistille. Usein vauvateatterissa yleisö pääsee myös tunnustelemaan. Miltä tuntuukaan tuo huivi, pallo tai muu esine, jota saa ihan luvan kanssa koskettaa? Miltä tuntuu esitystilan lattia ja lavasteet? Miltä tuntuu tutun, oman aikuisen kosketus, kun yhdessä teatteriesitystä seurataan?

Vauvateatteria tehdään vauvojen ehdoilla ja vauvojen näkökulmasta. Esityksen aikana on lupa nauraa tai itkeä, nukkua, syödä tai ryömiä ympäriinsä. Esitykset eivät sisällä suuria ärsykkeitä, joten esimerkiksi hajuaistia ei liikaa ärsytetä. Sen sijaan vauvoille ominaiseen tapaan esineet tai lavasteet, joita saa koskettaa, voivat eksyä myös suuhun tunnusteltavaksi ja maisteltavaksi. 🙂 Ennen kaikkea vauvateatterihetki on pienen lapsen ja oman aikuisen yhteinen mukava retki draaman maailmassa.

Kirjoittanut Leena Ylimäki in draamaesitys, draamakasvatus, 0 kommenttia

Onni on kevyet lavasteet

Lavasteet pystyyn liikuntasalissa

Lavasteet pystyyn liikuntasalissa.

Täällä blogin puolella on eletty hiljaiseloa, mutta ilokseni hiljaisuus ei ole koskenut esiintymistahtia. Lavaste- ja rekvisiittakasseja ja -laatikoita on saatu nostella autoon ja autosta pois mukavaan tahtiin. Esityksiä on pidetty niin kirjastoissa, seurakuntataloilla kuin liikuntasaleissakin. Varjoteatteria on tehty nuorten kanssa leirikeskuksessa ja nukketeatteria lasten kanssa olohuoneessa. Esityspaikkojen listalta löytyy kevään ja kesän aikana vielä mm. kirkko, luokkahuone, seuratalo ja puutarha.

Kiertävällä esiintyjällä onni ovat siis helposti mukana kulkevat ja kevyehköt lavasteet ja rekvisiittavarastot. Esitykset pitää saada mahtumaan käytössä olevaan tilaan, joka joskus voi olla yllättävänkin pieni. Kovin paljon lavasteiden varaan ei aina siis voi laskea, voihan olla, että sopivanlaista pöytää ei järjestäjältä löydykään tai taustalle kaavailemiani lavastesermejä mahtuukin tilaan kolmen sijaan vain yksi. Tästä huolimatta (tai ehkä juuri siksi) auto on usein tupaten täynnä tavaraa, kun esityskeikalle lähden.

Onni on omistaa kevyet lavasteet!

Esityksen alkua odotellessa

Esityksen alkua odotellessa

Kirjoittanut Leena Ylimäki, 0 kommenttia