luovuus

Sinä keväänä taide sai uusia muotoja

Sinä keväänä taide sai uusia muotoja

Sinä keväänä koko maailma pysähtyi. Menemistä ja tulemista valvottiin. Tekemistä ja osallistumista rajoitettiin. Tuttu maailma oli muuttunut toisenlaiseksi ja elämä siinä piti muotoilla uudella tavalla. Arkinen elämä löysi kyllä nopeasti uomansa uudessa maailmassa, mutta jokin jäi muutoksen jalkoihin.

Sinä keväänä, kun maailma mullistui, taide-elämä koki kolhun. Museoiden ja teattereiden ovet suljettiin, konsertit peruttiin ja taiteelliset kokemukset jäivät saamatta.

Taide on henkinen voimavara

Ensin asiasta olivat huolissaan ne, joiden sydämessä taide oli sykkinyt aina. Ne, jotka tekivät töitänsä taiteen parissa. Ne, joiden perheeseen kuului näyttelijä, muusikko, taidemaalari tai tanssija. Eikä huoli ollut pelkästään taloudellinen. Huoli oli siitä, ettei taiteellista kokemusta voinut jakaa toisen kanssa. Yhdessä jaettu elämys jäi puuttumaan ja taiteesta ammennetut ajatukset jäivät ilmaan leijumaan, kunnes haihtuivat hiljaa pois saamatta mistään vastakaikua.

Suurin huoli oli mielestä ja henkisistä voimavaroista, siitä kuinka taiteen monet eri ilmentymät eivät enää hoivanneet meitä, vaan jäivät yleisön, osallistujien, ulottumattomiin.

Vähitellen kasvava joukko ihmisiä alkoi huomata taide-elämän hiipumisen merkityksen. Kun teatterin ovet suljettiin, huomattiin, ettei ollut enää mahdollista samaistua tarinaan katsojana ja kokijana. Kukaan ei herätellyt pohtimaan asioita toiselta kantilta, tarjonnut mahdollisuutta nähdä ja kuulla tarinoita, jotka auttoivat ymmärtämään maailmaa.

Kun taulut jäivät lukittujen taidemuseoiden ovien taakse, huomattiin, että tarvittiin sittenkin värien ja muotojen kieltä jäsentämään jotain omasta itsestämme, tunteistamme ja mielipiteistämme. Omia ajatuksia ei voinut enää peilata kuviin, jotka näyttivät sen, mitä vain harvoille uskalsimme itsestämme paljastaa.

Kun konserttien musiikki vaimeni, huomattiin, että loputon hiljaisuus ei ilmaise niitä tunteita, joita koko kehomme on täynnä. Musiikin puuttuessa jäätiin vaille sanoja, tulkintoja ja säveliä, joita emme itse pystyneet luomaan, mutta jotka kuullessamme toivat lohtua, innostusta, ymmärrystä ja toivoa.

Taide-elämän hiipuessa jäätiin vaille yhteisiä jaettuja tunteita, kokemuksia, elämyksiä ja muistoja.

Kolhun kokenut kokonaisuus

Sinä keväänä, kun taide-elämää kolhaistiin, sai kolhun myös jokin ihmisten sisällä. Myös hänellä, joka normaalioloissa oli väheksynyt taiteilijoita, joka ei välittänyt istua teatterissa eikä voinut ymmärtää musisointia. Myös hänen sisällään ja ympärillään jotain hiljaa rapistui.

Sinä keväänä onneksi muistettiin, että ihminen on kokonaisuus, jonka yksi merkityksellinen osa on synnynnäinen luovuus. Luovuuden ilmentymä on kuvataidetta, musiikkia, tanssia, esityksiä ja tarinoita. Jos luovuus poljetaan arjen jalkoihin, peitetään, tukahdutetaan ja kielletään, vähitellen koko ihminen ja koko yhteiskunta kärsii.

Taide-elämä on kuin vaihtuvat maisemat, jotka olemassaolollaan rikastuttavat ja värittävät eri tavoin maailmaamme. Se antaa mahdollisuuden viedä ajatukset hetkeksi toisaalle tai syventää ajatukset juuri siihen, mitä eniten haluamme pohtia.

Kun taide-elämä hetkeksi hiipui, huomattiin, että taide on edelleen sitä, mitä muuttuneessakin maailmassa tarvitsemme. Huomattiin, kuinka taide avaa jotain syvällä sisimmässämme. Jotain, mitä emme oikein tienneet olevaksikaan, mutta jota niin kovasti kaipasimme. Jotain, joka koskettaa tekijäänsä, katsojaansa, kuulijaansa ja kokijaansa. Huomattiin taiteen puhdistava ja voimaannuttava merkitys omassa jaksamisessamme ja tunnesäätelyssämme.

Vanhat ainekset, uudet tavat

Sinä keväänä muistettiin, että jokainen meistä tarvitsee keinoja ilmaista itseään, ajatuksiaan, mielipiteitään ja sitä pientä lasta, joka asuu jokaisen meistä sisällä. Muistettiin, kuinka tanssin liikekieli, teatterin eläytymiskeinot, kuvataiteen värit ja muodot sekä tarinoiden sanat hoitavat ja rakentavat omaa ajatteluamme ja merkitystämme. Muistettiin, kuinka yhdessä jaetut taide-elämykset sitovat ihmisiä yhteen.

Niinpä sinä keväänä puhallettiin uudella tavalla yhteen hiileen ja saatiin hiipuva hiillos jälleen palamaan ja loistamaan suurena liekkinä. Se liekki rohkaisi, lohdutti, innosti ja auttoi ymmärtämään. Taiteen liekki löysi uusia ulottuvuuksia, mahdollisuuksia, aikoja ja paikkoja. Se syttyi ja paloi ihmisten sisällä uudelleen ja uudelleen. Sitä jaettiin uusin keinoin uusille sukupolville.

Suljettujen ovien takaa tuotiin nähtäväksi ja kuultavaksi tarinoita, kuvia ja säveliä. Taidetta vietiin sinne, jonne oli vaikea päästä. Taide-elämyksiä ammennettiin niille, joiden oli mahdotonta liikkua muualle. Säveliä yhdisteltiin eri paikoista, luovuutta rakennettiin eri tasoilla. Jokainen sai antaa ja jokainen sai ottaa. Jokainen sai nähdä, kuulla ja kokea. Olla osa kokonaisuutta.

Sinä keväänä taide sai uusia muotoja. Vanhoista aineksista, uusilla tavoilla, merkitykseltään ainakin aavistuksen voimakkaampana kuin aiemmin.

 

Kirjoittanut Leena Ylimäki in luovuus, Taide, 0 kommenttia
Luovuus syntyy tyhjyydestä, tylsyydestä ja tyhmistä ideoista

Luovuus syntyy tyhjyydestä, tylsyydestä ja tyhmistä ideoista

Onko olosi tyhjä, tylsä tai tyhmä? Ei haittaa. Se on hyvä perusta uudelle luovuudelle.

Vallitseva poikkeusaika on monella tapaa tukala. Terveydellisistä ja taloudellisista haitoista riittää keskusteltavaa yllin kyllin, mutta on monta muutakin seikkaa, jotka ahdistavat ja tuskastuttavat. Kun sosiaaliset kontaktit ja harrastukset käyvät vähiin, arjen piiri kutistuu. Mökkihöperyys iskee, kun mahdollisuuksia erilaiseen toimintaan on rajoitetusti.

Tällainen olotila ei monistakaan meistä tunnu hyvältä, mutta se on kuitenkin hyvä ponnistuslauta jollekin ihan uudelle. Kun tyhjyydelle antaa mahdollisuuden ja tylsyydelle luvan olla, voi syntyä jotain huvittavaa, hienoa ja jopa nerokasta.

Tyhjyys luo tylsyyttä

Kun harrastusten kaltaiset ulkopuoliset ohjatut virikkeet häviävät, joudumme ajattelemaan asioita uudella tavalla. Valmentajat, ohjaajat ja opettajat eivät enää neuvo ja opasta vierestä ja ohjaa toimintaamme tiettyyn suuntaan, mikä saattaa pudottaa meidät tylsyyteen.

Seinät kaatuvat päälle, kun tekemisen puute iskee. Mitä kotona oikein voi tehdä? Tuntuu että tyhjästä on paha nyhjäistä. Tylsyyden keskellä omat ajatuksemme valtaavat enemmän tilaa omasta päästämme. Aivomme joutuvat heräilemään ohjatusta horroksesta ja keksimään tekemistä itse. Ja siihen ne kai alun perin on tarkoitettukin.

Tylsät hetket ja samoina toistuvat tylsät, ulkoisista virikkeistä tyhjät päivät, saavat olon usein tuntumaan tyhmäksi. Tällaistako elämä on? Ei mitään tekemistä? Kehossa ja mielessä voi vilistä epätoivon ja ahdistuksenkin tunteita. Nämä kaikki ovat kuitenkin sallittuja ja tärkeitä tunteita ja ajatuksia, onhan kyse hyvinkin suuresta muutoksesta omassa arjessa. Elämä on muuttunut totaalisesti, vaikka väliaikaisesti, poikkeustilan myötä.

Mökkihöperön nerokkaat keksinnöt

Tyhjyys, tylsyys ja tyhmyys voivat kuitenkin vaikuttaa myös toisella tavalla. Omat aivoitukset sinkoavat uusia ideoita aivan erilaisella sykkeellä. Usein nämä ideat vain tuntuvat helposti hieman oudoilta. Hölmöiltä. Tyhmiltä. Harvalla meistä (aikuisista varsinkaan) on suurten taiteilijoiden, tarinankertojien, säveltäjien tai keksijöiden mielikuvitusta. Mökkihöperön luovuuden kukkaset ovat usein hieman toisenlaisia.

Poikkeusaika on saanut meidät tekemään kaikenlaista normaaliarjessa varsin tyhmältä tuntuvaa. Käsi ylös, kenelle olisi tullut mieleen esimerkiksi osallistua etäpalaveriin vessapaperitornien keskeltä vielä vuoden alussa tai keksiä erilaisia tapoja pukeutua tyynyyn ja lähettää siitä kuva kavereille. Nythän nämä eivät tunnu enää niin oudoilta ajatuksilta laisinkaan. Sen sijaan kaikenlaiset kotona tehdyt hassuttelut yhdistävät meitä ja luovat yhteenkuuluvuuden tunnetta sosiaalisesta eristäytymisestä huolimatta. Upea esimerkki on karanteenitaide, jossa tunnetuista taideteoksista on kopioitu kotioloissa hykerryttävän hauskoja ja ällistyttävän hienoja versioita.

Alussa oli vain tyhmä idea

Tyhmät ja hölmöt ideat ovat perusta mielikuvituksen kehittämiselle. Kun päästään pulpauttaa ulos tyhmältä, oudolta ja mitättömältä tuntuvan ajatuksen, on se kuin korkki, joka avaa tien luovuuden virralle. Kun uskaltaa ajatella itse, ilman ulkoapäin suunnattua ohjeistusta, aukeaa mahdollisuus omalle ajattelulle, mielikuvitukselle, uusille ideoille ja keksinnöille. Tavallinenkin asia voi saada aivan uuden vivahteen, kun sen kuorruttaa ripauksella luovuutta.

Luovuus ei ole suoraviivainen jatkumo, vaan epämääräinen aaltoliike, jonka suuntaa, voimaa ja liikekieltä ei voi mitenkään ennustaa. Luovuus saataa lähteä kiitoradalle heti, kun tyhjä ja tylsä hetki koittaa, tai se voi pyöriä nuhjuisessa tylsyyden yksiössään pitkänkin aikaa, ennen kuin se löytää kokeilevan suuntansa. Jonain päivänä luovuutta on enemmän, toisena vähemmän. Luovuus ei myöskään välttämättä näyttäydy eri päivinä lainkaan samanlaisena, vaan etsii erilaisia ulostuloja, ilmaisuvoimaansa, aikaansa ja paikkaansa. Yleensä tämä kuitenkin mahdollistuu vain tyhjyyden, tylsyyden ja tyhmien ideoiden keskellä.

Tuotekehittelyssä paras tulos syntyy vain kokeilemalla erilaisia vaihtoehtoja. Mikään keksintö ei ole kerralla valmis. Luovuuden kirkkain helmikin syntyy siis vain siten, että sitä ennen on antanut luvan omille pöhköille ideoilleen ja ajatuksilleen. Tärkeintähän ei ole päämäärä, vaan matka. Mökkihöperönä poikkeusajan eristyksissä itsekseen ja lähipiirin kanssa hassuttelu ja erilaiset luovuuden puuskat tekevät matkasta hauskan, iloisen ja itseä sekä toisia voimaannuttavan. Tästäkin pitkästä matkasta selvitään. Ilo ja innostus korvaavat tyhjän ja tylsän. Tyhmä idea onkin yhtäkkiä nerokasta.

Herättele luovuuden kukka

Luovuus vaatii mielikuvitusta. Mielikuvitus on taito, joka pelastaa suunnitelmien pettäessä. Mielikuvitus auttaa tutkimaan asioita toisesta näkökulmasta ja löytämään erilaisia vastauksia ongelmiin, niin sanotusti laatikon ulkopuolelta. Sen turvin pystymme kuvittelemaan, haaveilemaan ja matkustamaan erilaisiin tilanteisiin, aikoihin ja paikkoihin – tätä taitoa tylsässä poikkeusajassakin tarvitaan. Mielikuvituksen käyttö, luova ajattelu ja toiminta piristää elämää ja tekee arjesta hauskan ja tylsästä hetkestä mielekkään.

Siispä! Jos luovuutesi on pölyttynyt vuosien saatossa pääkoppasi sisuksiin, anna sille pieniä sykäyksiä, kuitenkaan liikaa ohjaamatta. Kuvittele mielessäsi, miten tilanteen voisi nähdä toisin. Luovuutta ei voi pakottaa esiin, mutta kyllä se reittinsä etsii. Kun uskallat antaa omalle luovuudellesi tilaa, kasvattaa sitä tyhjyyden ja tylsyyden mullasta ensin tyhmiltäkin tuntuvilla ideoilla, huomaat pian, että arjen hassuttelu on upea ja loistava kukka, jonka voit poimia itsesi ja muiden iloksi vaikka joka päivä, myös poikkeusajan jälkeen.

 


Draamatyöskentelyssä mielikuvitukselle ja luovuudelle annetaan paljon tilaa. Se ei ole loppuun asti suunniteltua toimintaa, vaan draamassa on aina osallistujien mahdollisuus vaikuttaa ja tehdä siitä oman näköistänsä, osallistujien ilmaisuvoimaa hyödyntäen.

Jos kaipaat draamatyöskentelyyn lisää apua, näistä on hyvä aloittaa:

Draamatyöskentelyn Starttipaketti

Maksuttomat draamamateriaalit

Mielikuvituskone – Toimintakortit draamaleikkeihin

 

 

Kirjoittanut Leena Ylimäki in luovuus, 0 kommenttia