improvisaatio

Hassuttelulla on merkitystä

Hassuttelulla on merkitystä

Vappu, jos mikä, antaa hyvän syyn aikuisillekin hassutteluun, leikkimiseen ja iloiseen improvisaatioon. Suomessa karnevaalikulttuuri on vähäistä, joten edes kerran vuodessa kannattaa ottaa tästä hassuttelusta kaikki irti. Vapun jälkeen voi taas palata jäyhempään ja rauhallisempaan menoon, mutta toivottavasti hieman itsevarmempana omasta ilmaisutaidostaan. Hassuttelulla, oli sitten vappu tai ei, on nimittäin suuri merkitys omiin viestintä- ja vuorovaikutustaitoihin ja niiden kehittymiseen.

Improvisaatiot eli ilman käsikirjoitusta tehdyt pienet sketsit, draamaharjoitukset ja muut hassutteluleikit ovat merkityksellisiä erityisesti kahdesta syystä. Ensinnäkin ne ovat hauskoja. Hauskat pienet hetket vapauttavat tunnelmaa, rikkovat jäätä ja ryhmäyttävät. Yhdessä jaettu hauska hetki, samalle asialle nauraminen yhdistää. Usein riittää, että joku laittaa päähänsä hauskan hatun, värikkäät viikset tai hullunkuriset silmälasit. Tai että joku puhuu leikillään oudolla tavalla, liikkuu hassusti tai käyttäytyy muuten totutusta poikkeavalla, positiivisella, ehkä suorastaan naurettavalla tavalla. Kun joku uskaltaa pienelläkin tempulla rikkoa totuttuja käyttäytymisnormeja, saa se yleensä muissa paikallaolijoissa aikaan iloa, rentoutumista ja myös yhteenkuuluvuuden tunnetta. Jaettu ilo yhdistää.

Lupa toimia toisin

Toinen suuri merkitys erilaisilla improvisaatiotilanteilla ja draamaleikeillä on erityisesti tekijälle itselleen. Kun tehdään improvisaatioharjoituksia, on lupa ja mahdollisuus hetken aikaa toimia toisin, olla joku aivan muu, viestiä totutusta poikkeavalla tavalla. Tällaisessa tilanteessa on mahdollista kokeilla erilaisia tapoja ilmaista itseään niin elein, ilmein, äänin kuin liikkeilläkin. Voi luvan kanssa ilmaista itseään eri tavalla kuin yleensä, saada pieni kokemus siitä, millaista olisi, jos aina toimisin näin. Tuntuuko se luontevalta, kuinka toimintaani reagoidaan, saanko viestitettyä muille haluamani asiat? Improvisaatioharjoitusten ja erilaisten hassutteluhetkien myötä saadaan kokemuksia, jotka kertovat tekijälle itselleen, millainen viestijä minä olen: Miten minä esiinnyn ja mikä toimintatapa olisi hyvä vuorovaikutustilanteissa muiden kanssa. Vain kokeilun kautta selviää itselle sopiva ilmaisutyyli. Draaman avulla omia viestintätaitoja voi siis kehittää; rohkaistua toimimaan itselle luontaisella tavalla ja huomata, miten ainakaan ei kannata toimia. Mikä ilmaisutapa sopii minulle ja mikä ei, millaisesta viestinnästä muut ymmärtävät ajatukseni ja aikeeni, millaisen toiminnan seurauksena taas tulen väärinymmärretyksi?

Kun hassuttelulle ja improvisaatiolle antaa silloin tällöin tilaa, kehitymme viestijöinä ja esiintyjinä. Ei niin, että tavoitteena olisi päästä teatterilavoille näyttelemään, vaan niin että erilaiset vuorovaikutustilanteet ja itsensä ilmaiseminen olisivat luontevia hetkiä, oli sitten kyseessä vaikkapa esitelmän pitäminen tai kaupassakäynti. Rohkeasti siis vappunaamari päähän ja hassuttelemaan!

Kirjoittanut Leena Ylimäki in draamakasvatus, improvisaatio, 2 kommenttia

Ilmiö nimeltä hassu hattu

WP_20150517_016Naamiaiset ovat hauskoja. Niissä saa luvan kanssa hassutella ja laittaa roolit päälaelleen. Normaalit statukset ja käyttäytymistavat muuttuvat, kun päälle puetaan vaatekaapin perältä löytynyt vanha takki ja parhaat päivänsä nähnyt rispaantunut hattu. Naamiaisissa on mahdollista olla upea prinsessa, rohkea ritari, köyhä kulkuri tai yhtälailla vaikka metsäsieni. Saa kokeilla hetken aikaa, millaista olisi astella ihailemansa henkilön tai muun hahmon saappaissa. Tai kenties asettautua sellaiseen rooliin ja asemaan, joka on itselle täysin vieras ja ehkä jopa vastenmielinen.

Improvisaatiotyöpajoja ohjatessani olen huomannut, kuinka asenne tekemiseen muuttuu ja rohkeus kasvaa, kun avaan ryhmän eteen matkalaukullisen erilaisia päähineitä ja huiveja. Laittamalla päähän hassun hatun muuttuu hetkessä toiseksi henkilöksi. Enää en olekaan minä, vaan joku aivan muu. Hassu hattu päässä voi ja uskaltaa heittäytyä mukaan draaman pyörteisiin, mihin ilman päähinettä saattaa kynnys olla hyvinkin suuri. Vetämällä päähän edes etäisesti knallia muistuttavan hatun voi hetkessä olla itse mestarietsivä Hercule Poirot – eikä häiritse vaikkei kaikki hienostuneen seurustelukulttuurin nyanssit olisikaan tiedossa, muu väki kyllä hoksaa mistä ja kenestä on kyse. Taas jos kyseessä on vaikkapa täysin yliampuva stetson, voi aivan häpeämättä kulkea ympäriinsä JIIHAAta huutaen ja lassoa heitellen, eikä kukaan kummeksu saati loukkaannu. Juuri tässä on hassujen hattujen ja muutenkin roolivaatteiden salaisuus: rooli, muun yleisön odotukset ja vieläpä oma tunnelmakin vaihtuvat jokseenkin samalla silmänräpäyksellä kuin hattukin.

Draamapurkin_Hattusalkku

Kirjoittanut Leena Ylimäki, 0 kommenttia