Me Draamapurkissa haluamme että asioinnista kanssamme jää hyvä maku suuhun. Toivommekin että otat rohkeasti (ja vapaamuotoisesti!) yhteyttä meihin, mikäli tuotteistamme tai palveluistamme syntyy kysyttävää tai kommentoitavaa.
Alla olevia sopimusehtoja sovelletaan Draamapurkin (Y-tunnus 2411988-2) ja sen asiakkaiden välisessä kauppasuhteessa. Draamapurkki voi muuttaa ehtoja ennalta ilmoittamatta. Tilauksiin sovelletaan tilausajankohdan sopimusehtoja.
Draamapurkki ei vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästyksistä tai vahingoista joihin Draamapurkki ei pysty vaikuttamaan. Draamapurkki ilmoittaa viivyttelemättä tällaisesta esteestä asiakkaalle.
Kauppasuhteessa noudatetaan soveltuvaa Suomen ja EU:n lainsäädäntöä kuluttajakaupan, markkinoinnin ja mainonnan osalta. Yritys- tai muiden organisaatioasiakkaiden ja Draamapurkin välisessä kauppasopimuksessa noudatetaan ensisijaisesti näitä sopimusehtoja ja muilta osin Suomen kauppalakia.
Asiakas ja tietosuoja
Asiakkaan tulee antaa tilausta tehdessään täydelliset yhteystietonsa (nimi, osoite, sähköpostiosoite). Yritysasiakkailta vaaditaan lisäksi y-tunnus sekä tarvittaessa erillinen toimitusosoite. Asiakas voi hallita omia tietojaan osoitteessa https://draamapurkki.fi/oma-tili (linkki aukeaa uuteen välilehteen). Katso myös Draamapurkin verkkokaupan asiakasrekisterin tietosuojaseloste.
Asiakkaiden tiedot tallennetaan Draamapurkin verkkokaupan asiakasrekisteriin ja niitä voidaan käyttää asiakassuhteen ylläpitämiseen. Draamapurkki ei luovuta asiakasrekisterin tietoja ulkopuolisille tahoille.
Asiakas voi kieltää tietojensa käytön ja käsittelyn markkinointitarkoituksiin ja tarkistaa itseään koskevat tiedot ottamalla kirjallisesti (sähköpostilla) yhteyttä Draamapurkkiin.
Asiakkaalle voidaan lähettää tuote- tai palveluarvostelupyyntö, johon vastaaminen on vapaaehtoista. Asiakkaan yhteystietoja ei näytetä julkisesti.
Draamapurkki.fi-sivustolla käytetään evästeitä (eng. Cookies). Evästeiden tehtävä on helpottaa, parantaa ja nopeuttaa asiointikokemusta. Evästeitä voidaan käyttää myös parempien tarjousten ja henkilökohtaisempien tuotesuositusten tarjoamiseksi asiakkaalle. Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka Draamapurkki.fi -verkkopalvelin tallentaa käyttäjän kiintolevylle.
Hyväksytyt maksutavat
Draamapurkin verkkokaupassa voit maksaa verkkomaksuna, luottokortilla, kännykkämaksuna, PIVO-palvelulla, Mobile pay -maksuna tai mikäli sopivaa painiketta ei löydy, tilisiirtona.
Yritys- ja organisaatioasiakkaat voivat valita myös ”Laskutus (paperi- tai verkkolasku) ”-vaihtoehdon, jolloin tilaus laskutetaan paperi-, pdf- tai verkkolaskuna kassa-sivulla annettujen maksutietojen mukaisesti.
Maksupalvelutarjoaja
Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä Draamapurkkiin.
Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
www.paytrail.com
Kännykkämaksaminen
Kännykkämaksamistä käyttävältä asiakkaalta tuotteen summa peritään puhelinlaskussa. Maksaminen tapahtuu soittamalla tiettyyn maksunumeroon.
Ennakkotilisiirto
Ennakkotilisiirtoa käyttävä asiakas saa itselleen tulostettavaksi ennakkolaskun, jonka hän maksaa. Ennakkotilisiirtoa käytettäessä maksu näkyy kauppiaan järjestelmässä keskeneräisenä, kunnes asiakas on maksanut laskunsa
Luottokortit
Sisältää luottokorttimaksut kaikille Visa-, Visa Electron- Business Eurocard- ja Mastercard-korteille.
Pivo maksunappi
Pivo on helppo ja nopea tapa maksaa ostokset ilman pankkitunnuksia. Kuluttaja hyväksyy maksun matkapuhelimella Pivo-sovelluksessa. Pivo on Suomen käytetyin mobiililompakko. Se on kuluttajalle maksuton ja avoin kaikkien pankkien asiakkaille. Pivon voi ladata matkapuhelimen sovelluskaupasta tai Pivon kotisivuilta.
MobilePay
MobilePay Onlinellavpit maksaa Draamapurkin verkkokaupassa ostokset nopeasti ja kätevästi. MobilePay on kuluttajalle täysin maksuton sovellus ja tarjolla kaikkien pankkien asiakkaille. Sovelluksen voi ladata älylaitteen sovelluskaupasta tai tästä Helppoa maksamista: Ostokset voi maksaa syöttämällä puhelinnumeron ja hyväksymällä MobilePay-sovelluksessa. Lisätietoja: Mobilepay kotisivu
Hinnasto
Osa Draamapurkin palveluista on arvonlisäverottomia, osa arvonlisäverollisia. Ilmoitetut hinnat ovat aina loppuhintoja, jotka sisältävät mahdollisen arvonlisäveron. Kuljetus- tai matkakustannukset veloitetaan erikseen, jollei asiakkaan kanssa toisin sovita.
Toimitusaika
Draamapurkki toimittaa tilatut tuotteet pääsääntöisesti viikossa tilauksen jättämisestä. Muussa tilanteessa Draamapurkki ottaa yhteyttä asiakkaaseen ja sopii pidemmästä toimitusajasta. Palvelut toimitetaan tilauksen yhteydessä sovittavana ajankohtana.
Peruuttaminen ja palauttaminen
Asiakkaan tulee aloittaa peruuttamiseen liittyvä prosessi 14 päivän kuluessa tuotteiden vastaanottamisesta. Draamapurkki toivoo että asiakas ottaa yhteyttä vapaamuotoisella sähköpostilla tai yhteydenottolomakkeella (linkki avautuu uuteen välilehteen) jotta peruutukseen johtaneet syyt voidaan yhdessä todeta. Rekisteröitynyt asiakas voi perua tilauksensa myös asiakastili-sivun ”Peruuta”-painikkeella (https://draamapurkki.fi/oma-tili/ -> Tilaukset).
Peruuttamisen tekemiseen vaaditaan tilauksen tiedot (tilauspäivä, tilauksen vastaanottopäivä), tilaajan nimi ja yhteystiedot sekä päiväys.
Tilauksen tai tuotteiden palauttaminen tulee tehdä viimeistään 14 päivän kuluessa peruutusilmoituksen lähettämisestä.
Kuluista, jotka liittyvät toimituksiin, jotka peruutusilmoitusta tekemättä on jätetty noutamatta toimipaikasta perimme 15 euron (sisältäen arvonlisäveron) maksun.
Palautus ja rahojen palautus
Draamapurkki palauttaa suoritetun maksun viimeistään 14 päivän kuluttua siitä, kun tilatut tuotteet ovat saapuneet takaisin Draamapurkille. Draamapurkki tarkistaa tuotteiden myyntikunnon ja on tarvittaessa yhteydessä asiakkaaseen. Rahat palautetaan sillä maksutavalla, jota asiakas käytti alkuperäisessä tilauksessaan, ellei toisin sovita.
Asiakkaan vastuu ja arvon alenema
Asiakkaalla on huolellisuusvelvoite vastaanottamistaan tuotteista. Jos tuote Draamapurkille palautuessaan ei ole täydessä myyntikunnossa, vastaa asiakas arvon alentumisesta. Draamapurkki dokumentoi havaitsemansa puutteet, viestittää niistä asiakkaalle ja vähentää niiden arvon palauttamastaan kauppasummasta.
Yritysasiakkaiden lisäehdot
Draamapurkki ei vastaa tuotteen ja/tai palvelun aiheuttamasta välittömästä tai välillisestä menetyksestä, vahingosta tai tulon menetyksestä. Tuotevirhevastuu rajoittuu mahdolliseen kauppahinnan palauttamiseen.
Jättäessään tilauksen ja/tai tarjouspyynnön asiakas hyväksyy Draamapurkin sopimusehdot. Mahdollisia asiakkaan käyttämiä hankintasopimusehtoja ei noudateta niiden ollessa ristiriidassa Draamapurkin sopimusehtojen kanssa.
Draamapurkki
TMI Leena Ylimäki
050-573 5529
asiakaspalvelu@draamapurkki.fi
Otsonkolo 4, 60510 Hyllykallio