aistit

Näistä syistä itken katsomossa

Näistä syistä itken katsomossa

Teatteri (tai muu taiteellinen esitys) toimii silloin, kun se koskettaa katsojaansa ja kokijaansa. Olen aiemminkin blogissani kirjoittanut, kuinka hyvä teatteri aina vähän yllättää ja itkettää. Joskus poistun esityksen jälkeen pettyneenä, esitys oli ihan kiva, mutta se ei saanut aikaan minkäänlaista tunnereaktiota. Hetken päästä esityksestä ei muista enää mitään. Harmittaa, olisin voinut käyttää aikani siis ehkä toisinkin.

Käyn useita kymmeniä kertoja vuodessa teatterissa työni puolesta, mutta myös omasta mielenkiinnostani tarinoita ja teatterimaailmaa kohtaan. Teatterin ei tarvitse saada aikaan päästä varpaisiin asti vavisuttavaa tunnemyrskyä katsojassa, mutta jokin reaktio sen täytyy saada aikaan, edes pienikin, silloin esitys on mielestäni onnistunut. Kyyneleet tulevat joskus naurun mukana eli ei itku tule vain esimerkiksi surullisesta tarinasta. Kosketetuksi voi tulla niin näyttelijäsuorituksen kuin lavasteiden tai musiikin takia. Tai kun katsoja kokee tarinaan edes pienenkin yhtymäkohdan omaan elämäänsä.

Usein kyyneleet valuvat jo ihan pienistäkin asioista, tai toisaalta aika suurista asioista lopulta. Siitä, että asiat näyttämöllä ja sen takana, esityksen aikana ja erityisesti sitä ennen on tehty tärkeimmät asiat edellä.

Tässä muutama esimerkki:

LUOTTAMUS JA RYHMÄHENKI

Sorin sirkuksen Soriferia esitys oli täynnä huikeita temppuja, joihin vain harva pystyy. Niitä katsoi silmät suurena ja myönnän, välillä kiljahdin ääneen, kun joku lensi ilmassa ilman turvavaljaita tai kolmen ihmisen pyramidi kaatui suorilta jaloilta toisten ottaessa alhaalla vastaan. Temppujen vaikeustasosta kuitenkin viis, kyyneleet valuivat sen takia, että koko työryhmän keskinäinen luottamus toisiinsa oli valtavaa ja se välittyi katsomoon. Jokainen sai vuorollaan loistaa, mutta kukaan ei pärjännyt yksin. Tarvittiin aina joku toinen, joka seisoi taustalla valmiina auttamaan, ottamaan kiinni tai vaikkapa antamaan pudonneen keilan. Esiintyjä, jonka vuoro sillä hetkellä oli loistaa, pystyi loistamaan vain sen takia, että vierellä olivat olemassa ne toiset. Esiintyjä sai luottaa täysillä siihen, että kaverit ympärillä eivät jätä eivätkä petä, jos jokin omassa tempussa menee pieleen. Vain luottamalla muihin esitys oli niin täydellinen kuin se oli. Näitä taitoja tulisi jokaisen meistä opetella.

ESIINTYJÄN SISÄINEN PALO

Tampereen teatterin Saiturin joulu oli ihanan klassinen teatterielämys, jossa sekä tarina että teatterirakennus sai jo aikaan kutkuttavan tunteen. Sanat eivät riitä kuvaamaan virtuoosimaisen Ilkka Heiskasen työtä lavalla. Kuinka pienillä eleillä ja nyansseilla voi kertoa jotakin roolihahmostaan. Pitkän linjan ammattinäyttelijöiden kohdalla joskus huomaa lavalla sen, että tämä esitys on yksi työpäivä muiden joukossa. Työ tehdään liukuhihnalla kuten missä tahansa muussakin työpaikassa. Mutta kun esiintyjällä on sisäinen palo ja into työhönsä, se välittyy myös katsojalle ja imaisee ihan eri tavalla mukaan seuraamaan tarinan kulkua.

YKSINKERTAISUUS

Teatteri Lapuan Kirkasta kertova musiikkinäytelmä Hetki lyö sai takarivissä padot aukeamaan ihan kunnolla. Yksinkertainen lavastus ja joidenkin merkittävien kohtausten pysähtyneisyys ja yksinkertainen toteutus antoi katsojalle enemmän kuin se, että ne olisi näytelty suurieleisesti alleviivaten. Joskus asioiden pelkistäminen ja riisuminen on voimakkaampaa kuin hetket, joissa katsojan eteen läväytetään kaikki mahdollinen valmiiksi pureskeltuna. Intohimo teatteriin, ryhmähenki ja sitoutuneisuus siihen, mitä ollaan tekemässä paistoi koko esityksestä. Ja tässä se teatterin upeus onkin. Jokaiselle löytyy paikka. Jokainen on osa porukkaa, niin pitkään teatterimaailmassa kasvanut upeaääninen pääosanesittäjä kuin arempi ensikertalainenkin näyttelijä.

 

Listaa voisi jatkaa pitkään. Teatteri on maailma, jossa jokainen saa kasvaa ja vahvistua omaksi itsekseen. Löytää oman tapansa olla. Teatterin tarkoitus ei ole tehdä jokaisesta samaan muottiin mahtuvaa ulkoaohjattua marionettia, vaan etsiä jokaisesta ne omat vahvuudet, taidot ja upeat elementit, joita ei ehkä muuten kukaan (henkilö siis itsekään) tule huomanneeksi.

Teatterin tehtävä ei ole näyttää, miten asiat ovat, vaan laittaa katsoja pohtimaan, että onkohan tämä asia näin. Teatteri ei ole vain katsomista, parhaimmillaan se on katsomossa istujallekin kokemista. Tulemista osaksi tarinaa omalta paikaltaan, omien ajatusten ja tuntemusten myötä.

Teatteri on ihmeellinen maailma, jossa ei loista vain päätähtiä. Takaverhon takana on ehkä se porukan hiljaisin ja arin, mutta silti yhtä tärkeä lenkki koko ketjussa. Ja kun tätä kokonaisuutta ajattelee, niin osallisuus, kuuluminen johonkin porukkaan omana itsenään, se jos mikä, laittaa vähän herkistymään.

 

Kirjoittanut Leena Ylimäki in aistit, improvisaatio, teatteri, 0 kommenttia
Aistidraamaa!

Aistidraamaa!

LATAA AISTIDRAAMAA!

Draamatyöskentely on monipuolista ryhmässä tapahtuvaa toimintaa, jossa asioiden ymmärtäminen ja oppiminen tapahtuu tekemisen ja kokemisen kautta. Draamatyöskentely mahdollistaa jonkin tietyn asian, esimerkiksi koulussa oppiaineen, tutkimisen ja siitä oppimisen toiminnallisesti. Samalla osallistujat oppivat ja kehittävät omia ilmaisu- ja vuorovaikutustaitojaan, ryhmätyötaitojaan ja esimerkiksi pohdinta- ja keskustelutaitojaan.

Usein draamatyöskentelyssä käytössä ovat myös aistit, joita hyödynnetään draamaharjoituksissa monin eri tavoin. Eri aisteja korostamalla ja hyödyntämällä voidaan saada syvällisempiä kokemuksia sekä eri näkökulmia jostakin asiasta. Voidaan helposti luoda mielikuvia ja kokemuksen kautta tutkia, miltä jokin tilanne näyttää, kuulostaa tai tuntuu. Oltiin sitten draaman avulla tutkimassa esimerkiksi liikennesääntöjä, tutkimusmatkailijoiden retkiä tai vaikkapa eduskuntavaaleja, voi näitä kaikkia asioita miettiä myös eri aistien kautta.

Kokemus jättää muistijäljen

Erilaisin aistiharjoituksin on mahdollista luoda kokemuksellisuutta oppimiseen tekemällä käsiteltävästä aiheesta äänimaisemia, kiinnittämällä näköaistin avulla erilaisiin yksityiskohtiin huomiota tai vaikkapa luoda mielikuvia tuntoaistin avulla tilanteeseen liittyvistä asioista ja esineistä. Nämä kokemukselliset hetket jättävät helposti mukavan muistijäljen, johon on mahdollista palata uudelleen ja uudelleen.

Oppilas voi esimerkiksi muistaa, millaiselta kuulosti tutkimusmatkailijoiden merelle lähtö, mitä yksityiskohtia liikennemerkeissä on tai miltä tuntuvat vaaleissa käytetety tavarat. Nämä kokemukset muistamalla on helpompaa muistaa ja ymmärtää, miksi vaaleissa on taitettu äänestyslappu ja vaaliuurna, mitä tutkimusmatkailijoiden lähtö merkitsi lähtijöille ja kotiin jääville tai mitkä värit ja muodot liikennemerkeissä tarkoittavat mitäkin.

#Aistidraamaa auttaa alkuun

Aistiharjoitukset ovat hauskoja ja usein totutusta poikkeavaa toimintaa. Tämä tuo mukanaan hauskuutta ja rentouttaa ilmapiiriä sekä ryhmäyttää. Aluksi harjoitukset voivat tuntua haastavilta, mutta totuttelun kautta ne antavat paljon. Aistiharjoitukset myös parantavat keskittymis- ja hahmottamiskykyä sekä lisäävät luottamusta toisiin ryhmäläisiin.

Draamapurkki on koonnut maksuttoman, omalle laitteelle ladattavan Näe, kuule, tunne! #aistidraamaa -materiaalin, joka sisältää 9 aistiharjoituskorttia. Tilaa itsellesi ja hyödynnä eri tavoin! Lisää ympärille kehyskertomus tai yhdistä esimerkiksi johonkin oppiaineen opiskeluun.

LATAA AISTIDRAAMAA!

Kuva: Murupumpula/Kristiina Mäkimattila

Kirjoittanut Leena Ylimäki in aistit, draamakasvatus, draamamateriaalit, draamatyöskentely, 0 kommenttia