roolivaatteet

Esitetään yhdessä!

Esitetään yhdessä!

LATAA ESITETÄÄN YHDESSÄ!

Puhuttaessa draamatyöskentelystä, draamakasvatuksesta, draamatoiminnasta tai yksinkertaisesti vain draamasta monella nousee jo hikikarpalot otsalle. Eihän vain ole pakko esittää mitään!? 

Draamahetkessä ei ole pakko esittää mitään. Tämä on suuri ero draamatyöskentelyn ja esittävän teatterin välillä. Draamassa koetaan, eläydytään, leikitään, kokeillaan, aistitaan, ollaan vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja paljon, paljon muuta. Yleisöä ei ole eikä liioin ulkoa opeteltuja vuorosanoja. Kaikki mitä draamahetkessä saadaan aikaiseksi, peustuu ryhmän sen kertaiselle toiminnalle. Onko esimerkiksi koko ryhmä paikalla, mitä etukäteistietoja ja -taitoja ryhmällä jo on, missä tunnelmissa osallistujat ovat mukana ja millainen aikataulu tällä kerralla on draamatyöskentelylle. Jokainen draamahetki on aina erilainen.

Joskus draamatyöskentely saattaa kuitenkin johtaa esitykseen – tai se on alun perinkin ryhmän tavoite. Ja kun intoa esittämiseen on, silloin kannattaa mennä täysillä ja tehdä loppuun asti hiottu esitysprojekti!

Teatteri on yhteispeliä

Näyttelijät nähdään usein suurina tähtinä, jotka elävät glamour-elämää. Totuus on kuitenkin toinen. Ennen näyttämölle nousemista on takana paljon työtä, pitkä harjoittelujakso, arkista puurtamista, vuorosanojen opettelua, roolivaatteiden kokeiluja ja myös paljon tunteita laidasta laitaan. Esitys yleisölle on ikään kuin jäävuoren huippu. Pinnan alle eli näyttämön taakse ei yleisö näe. Piiloon jäävät kaikki näyttämön ulkopuolella tehtävät ja etukäteen valmistetut työt. Näitä töitä kuitenkin riittää, useammallekin jaettavaksi!

Kirkkainkaan tähtinäyttelijä ei voi loistaa, jos esityksen muut palaset ovat vinksallaan. Teatteri onkin kuin suuri palapeli, jossa jokaisella on oma tärkeä tehtävänsä, näyttelijät ovat vain yksittäisiä palasia. Samalla tavalla kuin näyttelijöitä teatteri tarvitsee aivan yhtä lailla monia muita osaajia: lavastajia, valaisijoita, lipunmyyjiä, kahvittajia, tarpeistonhoitajia, ohjaajan, maskeeraajia, esityksen markkinoijia ja monia muita. Teatterin tekemisessä tilaa on jokaiselle ja jokaisen vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet voidaan ottaa käyttöön. Tämä on teatterin rikkautta!

Jokainen projekti on omanlaisensa

Hyvä esitysprojekti vaatii pitkäjänteisyyttä, hyvää ryhmähenkeä ja ennen kaikkea uskoa esitykseen. Hälläväliä -tyylillä ei projektia kannata lähteä tekemään. Siinä pettyy sekä työryhmä että yleisö. Draamapurkki on koonnut erilaisten esitysprojektien tueksi ja avuksi tiiviin Esitetään yhdessä! -materiaalin, josta löytyy tukea ja apua projektin tekemiseen muun muassa muistilistan ja aikataulumallin muodossa. Materiaalin voi ladata itselleen maksutta. Esitetään yhdessä! ei sisällä draamaharjoituksia, niitä löytyy muun muassa sähköisestä Draamaleikki -materiaalista, jonka harjoitukset sopivat hyvin näytelmäharjoituksiinkin alkulämmittelyksi.

Draaman iloa esityksiin ja tietenkin break a leg!

 

LATAA ESITETÄÄN YHDESSÄ!

 

Kuva: Murupumpula/Kristiina Mäkimattila

 

Kirjoittanut Leena Ylimäki in draamaesitys, draamakasvatus, draamamateriaalit, 0 kommenttia
Ilmiö nimeltä hassu hattu

Ilmiö nimeltä hassu hattu

Naamiaiset ovat hauskoja. Niissä saa luvan kanssa hassutella ja laittaa roolit päälaelleen. Normaalit statukset ja käyttäytymistavat muuttuvat, kun päälle puetaan vaatekaapin perältä löytynyt vanha takki ja parhaat päivänsä nähnyt rispaantunut hattu. Naamiaisissa on mahdollista olla upea prinsessa, rohkea ritari, köyhä kulkuri tai yhtälailla vaikka metsäsieni. Saa kokeilla hetken aikaa, millaista olisi astella ihailemansa henkilön tai muun hahmon saappaissa. Tai kenties asettautua sellaiseen rooliin ja asemaan, joka on itselle täysin vieras ja ehkä jopa vastenmielinen.

Improvisaatiotyöpajoja ohjatessani olen huomannut, kuinka asenne tekemiseen muuttuu ja rohkeus kasvaa, kun avaan ryhmän eteen matkalaukullisen erilaisia päähineitä ja huiveja. Laittamalla päähän hassun hatun muuttuu hetkessä toiseksi henkilöksi. Enää en olekaan minä, vaan joku aivan muu. Hassu hattu päässä voi ja uskaltaa heittäytyä mukaan draaman pyörteisiin, mihin ilman päähinettä saattaa kynnys olla hyvinkin suuri. Vetämällä päähän edes etäisesti knallia muistuttavan hatun voi hetkessä olla itse mestarietsivä Hercule Poirot – eikä häiritse vaikkei kaikki hienostuneen seurustelukulttuurin nyanssit olisikaan tiedossa, muu väki kyllä hoksaa mistä ja kenestä on kyse. Taas jos kyseessä on vaikkapa täysin yliampuva stetson, voi aivan häpeämättä kulkea ympäriinsä JIIHAAta huutaen ja lassoa heitellen, eikä kukaan kummeksu saati loukkaannu. Juuri tässä on hassujen hattujen ja muutenkin roolivaatteiden salaisuus: rooli, muun yleisön odotukset ja vieläpä oma tunnelmakin vaihtuvat jokseenkin samalla silmänräpäyksellä kuin hattukin.

 

Kirjoittanut Leena Ylimäki, 0 kommenttia