projekti

Esitetään yhdessä!

Esitetään yhdessä!

LATAA ESITETÄÄN YHDESSÄ!

Puhuttaessa draamatyöskentelystä, draamakasvatuksesta, draamatoiminnasta tai yksinkertaisesti vain draamasta monella nousee jo hikikarpalot otsalle. Eihän vain ole pakko esittää mitään!? 

Draamahetkessä ei ole pakko esittää mitään. Tämä on suuri ero draamatyöskentelyn ja esittävän teatterin välillä. Draamassa koetaan, eläydytään, leikitään, kokeillaan, aistitaan, ollaan vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja paljon, paljon muuta. Yleisöä ei ole eikä liioin ulkoa opeteltuja vuorosanoja. Kaikki mitä draamahetkessä saadaan aikaiseksi, peustuu ryhmän sen kertaiselle toiminnalle. Onko esimerkiksi koko ryhmä paikalla, mitä etukäteistietoja ja -taitoja ryhmällä jo on, missä tunnelmissa osallistujat ovat mukana ja millainen aikataulu tällä kerralla on draamatyöskentelylle. Jokainen draamahetki on aina erilainen.

Joskus draamatyöskentely saattaa kuitenkin johtaa esitykseen – tai se on alun perinkin ryhmän tavoite. Ja kun intoa esittämiseen on, silloin kannattaa mennä täysillä ja tehdä loppuun asti hiottu esitysprojekti!

Teatteri on yhteispeliä

Näyttelijät nähdään usein suurina tähtinä, jotka elävät glamour-elämää. Totuus on kuitenkin toinen. Ennen näyttämölle nousemista on takana paljon työtä, pitkä harjoittelujakso, arkista puurtamista, vuorosanojen opettelua, roolivaatteiden kokeiluja ja myös paljon tunteita laidasta laitaan. Esitys yleisölle on ikään kuin jäävuoren huippu. Pinnan alle eli näyttämön taakse ei yleisö näe. Piiloon jäävät kaikki näyttämön ulkopuolella tehtävät ja etukäteen valmistetut työt. Näitä töitä kuitenkin riittää, useammallekin jaettavaksi!

Kirkkainkaan tähtinäyttelijä ei voi loistaa, jos esityksen muut palaset ovat vinksallaan. Teatteri onkin kuin suuri palapeli, jossa jokaisella on oma tärkeä tehtävänsä, näyttelijät ovat vain yksittäisiä palasia. Samalla tavalla kuin näyttelijöitä teatteri tarvitsee aivan yhtä lailla monia muita osaajia: lavastajia, valaisijoita, lipunmyyjiä, kahvittajia, tarpeistonhoitajia, ohjaajan, maskeeraajia, esityksen markkinoijia ja monia muita. Teatterin tekemisessä tilaa on jokaiselle ja jokaisen vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet voidaan ottaa käyttöön. Tämä on teatterin rikkautta!

Jokainen projekti on omanlaisensa

Hyvä esitysprojekti vaatii pitkäjänteisyyttä, hyvää ryhmähenkeä ja ennen kaikkea uskoa esitykseen. Hälläväliä -tyylillä ei projektia kannata lähteä tekemään. Siinä pettyy sekä työryhmä että yleisö. Draamapurkki on koonnut erilaisten esitysprojektien tueksi ja avuksi tiiviin Esitetään yhdessä! -materiaalin, josta löytyy tukea ja apua projektin tekemiseen muun muassa muistilistan ja aikataulumallin muodossa. Materiaalin voi ladata itselleen maksutta. Esitetään yhdessä! ei sisällä draamaharjoituksia, niitä löytyy muun muassa sähköisestä Draamaleikki -materiaalista, jonka harjoitukset sopivat hyvin näytelmäharjoituksiinkin alkulämmittelyksi.

Draaman iloa esityksiin ja tietenkin break a leg!

 

LATAA ESITETÄÄN YHDESSÄ!

 

Kuva: Murupumpula/Kristiina Mäkimattila

 

Kirjoittanut Leena Ylimäki in draamaesitys, draamakasvatus, draamamateriaalit, 0 kommenttia
Kun tekee itse, tulee mieluisa

Kun tekee itse, tulee mieluisa

Hyvällä ystävälläni Matilla on sanonta: “Kun tekee itse, tulee mieluisa”. Olemme Matin kanssa monesta asiasta eri mieltä, mutta tämän lausahduksen kohdalla myönnän, että tässä asiassa Matti on harvinaisen oikeassa.

Sain olla mukana tekemässä “elokuvaa” alle kouluikäisten lasten kanssa. Vähän reilun minuutin mittaista lopputulosta on esitetty ylpeänä kaikissa mahdollisissa tilanteissa ja sitäkin enemmän siitä on puhuttu monille vastaantulijoille. Aikuisen silmään tuo elokuva ei vedä vertoja suuren rahan filmatisoinneille ja juonikin saattaa jäädä vähän epämääräiseksi (tai se aukeaa katsojalle vasta useamman katselukerran jälkeen), mutta lasten itsensä mielestä parempaa lopputulosta on vaikea hakea. Itse tehty on itse tehty ja siitä saa huoletta olla ylpeä.

Elokuvaa oli mielenkiintoista tehdä. Yhdestä ideasta syntynyt innostus yhteiseen toimintaan sai aikaan prosessin, jonka myötä opittiin jotain elokuvan tekemisestä, käsiteltävästä aiheesta sekä varmasti jälleen jotain myös siitä, kuinka toimia yhdessä muiden kanssa. Nelivuotias keksi käsikirjoituksen, josta yhdessä aikuisen kanssa luotiin kohtauksittain kuvakäsikirjoitus. Lapset yhdessä päättivät roolijaon, puvustuksen, kuvauspaikat ja hioivat vielä käsikirjoituksen loppuun ennen kuin ryhdyttiin kuvaushommiin. Kuvaus, ohjaus, leikkaus ja viimeistelytyö jäivät tämän ikäisten kanssa vielä aikuisen hoidettavaksi, pari vuotta vanhemmilta nekin työt olisivat varmasti onnistuneet. Lopputuloksen näkemistä odotettiin malttamattomana (vain popcornit puuttuivat!) – ja uudelleen katsomisia odotetaan yhä uudelleen ja uudelleen. Yhdessä tekemisen into ja ilo kantoivat loppuun asti ja vielä sen jälkeenkin.

Tästä draamakasvatuksessa juuri on kyse. Tehdään yhdessä leikkien, kokeillen ja mielikuvitusta apuna käyttäen asioita, joista samalla opitaan uutta ja joka jää kokemuksena mieleen. Tällöin myös toiminnassa käsiteltyä aihetta on helpompi myöhemmin muistella. Draamatyöskentelyssä jokainen saa tulla mukaan omista lähtökohdistaan, osallistua tekemällä, vaikuttaa lopputulokseen ja olla tärkeä osa kokonaisuutta. Kun oppiminen ei tapahdu ylhäältä ohjattuna, vaan on osallistujat aktivoivaa toimintaa, josta jää positiivinen kokemus, on lopputuloskin taatusti hyvä.”Kun tekee itse, tulee mieluisa.”

Ystäväni Matti on viisas mies.

matti-polaroid1

Kirjoittanut Leena Ylimäki, 0 kommenttia