Hugo Hiiren talvipulla

250,00 

Hugo Hiiri on hukannut isomuorilta saamansa herkullisen talvipullan reseptin. Kauan suvussa kulkenutta reseptiä ei löydy mistään! Isomuori on tulossa kylään ja Hugo haluaisi leipoa muorin mieliherkkua, vaan ilman reseptiä se on vaikeaa. Ystävät tulevat apuun, mutta sekaannuksilta ei voida välttyä. Talvipullan sijaan Hugo Hiirelle tarjotaan jos jonkinlaista talvipuuhaa, joista leipominen on kaukana. Hugo Hiiren talvipulla on sekoitus nukketeatteria, draamallista tarinankerrontaa ja yleisön osallistamista hauskoin, Draamapurkille ominaiseen tyyliin sopivin kaikuloruin ja pienin leikein.

 

Kuvaus

Hugo Hiiren talvipulla on hauska joulunodotukseen sopiva kertomus kaikenlaisesta puuhasta ja tekemisestä, joita joka talossa riittää vielä ennen joulua. Vauhdikas ja yleisöä osallistava esitys vie hauskan ja innostavan kerronnan myötä mukanaan joulutunnelmaan.

Esitys kestää noin 25 minuuttia. Esityksen rakentamiseen paikan päällä on hyvä varata 45 minuuttia ja purkuun 30 minuuttia.

Esityspaikka voi olla esimerkiksi kirjaston lukusali, päiväkodin liikuntasali tai jokin muu isompi huone, jonne pystyy sijoittamaan pienen esiintymistilan ja johon yleisö mukavasti mahtuu. Tilaajan puolesta toivotaan paikalle pöytää ja tuolia, Draamapurkki toimittaa tarvittaessa paikalle äänentoiston. Esitystä varten on hyvä varata tilaa n. 3 m x 3 m.

Esitys laskutetaan jälkikäteen annettuun laskutusosoitteeseen tai lähettämällä lasku tilaajan sähköpostiin. Hintaan lisätään matkakulut Seinäjoelta verohallinnon määritysten mukaan. Useamman esityksen yhteydessä voimme neuvotella pakettihinnasta.

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Hugo Hiiren talvipulla”

Voinko auttaa?

Kysy lisää!