draamakasvatus

Kun tekee itse, tulee mieluisa

Kun tekee itse, tulee mieluisa

Hyvällä ystävälläni Matilla on sanonta: ”Kun tekee itse, tulee mieluisa”. Olemme Matin kanssa monesta asiasta eri mieltä, mutta tämän lausahduksen kohdalla myönnän, että tässä asiassa Matti on harvinaisen oikeassa.

Sain olla mukana tekemässä ”elokuvaa” alle kouluikäisten lasten kanssa. Vähän reilun minuutin mittaista lopputulosta on esitetty ylpeänä kaikissa mahdollisissa tilanteissa ja sitäkin enemmän siitä on puhuttu monille vastaantulijoille. Aikuisen silmään tuo elokuva ei vedä vertoja suuren rahan filmatisoinneille ja juonikin saattaa jäädä vähän epämääräiseksi (tai se aukeaa katsojalle vasta useamman katselukerran jälkeen), mutta lasten itsensä mielestä parempaa lopputulosta on vaikea hakea. Itse tehty on itse tehty ja siitä saa huoletta olla ylpeä.

Elokuvaa oli mielenkiintoista tehdä. Yhdestä ideasta syntynyt innostus yhteiseen toimintaan sai aikaan prosessin, jonka myötä opittiin jotain elokuvan tekemisestä, käsiteltävästä aiheesta sekä varmasti jälleen jotain myös siitä, kuinka toimia yhdessä muiden kanssa. Nelivuotias keksi käsikirjoituksen, josta yhdessä aikuisen kanssa luotiin kohtauksittain kuvakäsikirjoitus. Lapset yhdessä päättivät roolijaon, puvustuksen, kuvauspaikat ja hioivat vielä käsikirjoituksen loppuun ennen kuin ryhdyttiin kuvaushommiin. Kuvaus, ohjaus, leikkaus ja viimeistelytyö jäivät tämän ikäisten kanssa vielä aikuisen hoidettavaksi, pari vuotta vanhemmilta nekin työt olisivat varmasti onnistuneet. Lopputuloksen näkemistä odotettiin malttamattomana (vain popcornit puuttuivat!) – ja uudelleen katsomisia odotetaan yhä uudelleen ja uudelleen. Yhdessä tekemisen into ja ilo kantoivat loppuun asti ja vielä sen jälkeenkin.

Tästä draamakasvatuksessa juuri on kyse. Tehdään yhdessä leikkien, kokeillen ja mielikuvitusta apuna käyttäen asioita, joista samalla opitaan uutta ja joka jää kokemuksena mieleen. Tällöin myös toiminnassa käsiteltyä aihetta on helpompi myöhemmin muistella. Draamatyöskentelyssä jokainen saa tulla mukaan omista lähtökohdistaan, osallistua tekemällä, vaikuttaa lopputulokseen ja olla tärkeä osa kokonaisuutta. Kun oppiminen ei tapahdu ylhäältä ohjattuna, vaan on osallistujat aktivoivaa toimintaa, josta jää positiivinen kokemus, on lopputuloskin taatusti hyvä.”Kun tekee itse, tulee mieluisa.”

Ystäväni Matti on viisas mies.

matti-polaroid1

Kirjoittanut Leena Ylimäki, 0 kommenttia
Tärkeä, tärkeämpi, draama.

Tärkeä, tärkeämpi, draama.

Jaksan puhua draamakasvatuksen puolesta ja sen tärkeydestä pitkään. Todennäköisesti kuulijat ja keskustelukumppanit väsyvät aiemmin kuin minä pohtimaan draaman hienoutta, monipuolisuutta ja vaikutuksia osallistujiin. Opiskeluaikoina aloittaessani draamakasvatuksen opintoja en oikein tiennyt mitä tuleman pitää. Vähitellen tutustuessani draaman ihmeelliseen maailmaan koin valaistumisen ja monta ahaa-elämystä. Draamalla on mahdollisuudet vaikka mihin.

Draamatyöskentely ei ole pelkkää teatteria, vaikka siinä voi olla monia teatterista tuttuja piirteitä. Draama ei ole vain hauskaa iloittelua, siinä voi olla paljon syvällisiä pohdintoja ja sen avulla voidaan käsitellä myös ikäviä ja vaikeita asioita. Draamakasvatuksessa toimitaan ryhmässä ja opitaan ryhmästä, mutta samalla kuitenkin oivalletaan jotain itsestä ja omasta toiminnasta. Kaikki se, mikä oikeassa elämässä ei ole mahdollista tai tuntuu vieraalta ja kaukaiselta, muuttuukin draamassa mahdolliseksi ja tulee lähelle. Arjen roolit, statukset ja tilanteet voi kääntää päälaelleen ja siirtyä ajassa tai paikassa täysin toiseen maailmaan. Aistimalla, yhdessä tekemällä ja erilaisten kokemusten kautta asioihin saa uudenlaisia näkökulmia ja oppiminen tapahtuu huomaamatta.

Muistan edelleen tunteen, jonka siivittämänä lähdin kymmenen vuotta sitten draamakasvatuksen perusopintojen jälkeen jatkamaan päivää. Joka kerta jotain suurta oli liikahtanut, sekä ajatuksissa että sydämessä. Asiat, työskentelytavat ja ryhmä ympärillä jättivät positiivisen jäljen. Tällaisen tunteen ja ajatusmyrskyn ympäröimänä harvoin lähti miltään luennolta pois.

Tätä draaman iloa ja sen mahdollisuuksia haluan jakaa muillekin. Verkkokurssilla saa hyvän perustiedon ja paljon erilaisia toimintavinkkejä draaman käytöstä lasten kanssa. Nimestään huolimatta kurssin sisältö antaa eväitä myös kouluikäisten lasten kanssa tehtävään draamatyöskentelyyn. Toukokuussa ilmestyneestä Talentia-lehden haastattelusta on luettavissa lyhennelmä myös netissä. Siellä kerron lisää ajatuksiani draamakasvatuksesta. Hyppää rohkeasti mukaan draaman vietäväksi!

 

2016_07_10_7391

Kirjoittanut Leena Ylimäki, 2 kommenttia
Draama antaa enemmän.

Draama antaa enemmän.

Draama on enemmän kuin esityksen katsomista. Draama on parhaimmillaan osallistumista, heittäytymistä itse sisälle tarinaan, astumista toiseen aikaan, toiseen paikkaan, toisen henkilön tilanteeseen. Perinteinen teatteriesitys tarjoaa mahdollisuuden katsomiseen, osalle myös mahdollisuuden tekemiseen. Käsitteenä draama(kasvatus) on kuitenkin laajempi. Se ei tarkoita esityksen valmistamista, yleisön edessä esiintymistä, vaan asioiden kokemista tekemällä ja osallistumalla yhdessä muiden kanssa. Leikkimistä, kokeilemista, pohdiskelua ja asioiden katsomista ilmiön sisältä käsin. Draamakasvatuksessa puhutaan termistä vakava leikillisyys. Samaan aikaan kun leikitään kuvitellussa fiktiivisessä ympäristössä, toiminta otetaan vakavasti, sille luodaan säännöt ja tavoite. Draaman käyttö uusien asioiden ja ilmiöiden opiskelussa antaa syvyyttä tarkasteltavaan asiaan. Draama antaa mahdollisuuden pohtia ja tutkia asioita sisältä päin, ei vain ulkoapäin tarkasteltuna.

Ennen kaikkea draama antaa mahdollisuuden osallistumiseen, tekemiseen yhdessä muiden kanssa. Perinteisen ryhmätyön sijaan osallistujat pääsevät astumaan hetkeksi sisään tarkasteltavaan tilanteeseen, toisen henkilön paikalle, kuviteltuun ympäristöön, jossa normaalit roolit eivät päde. Osallistujan ei tarvitse olla kokenut näyttelijä, vaan jokainen voi tulla mukaan draamatilanteeseen omista lähtökohdistaan käsin. Yhdessä tehdyn draaman kautta osallistuja oppii käsiteltävästä aiheesta, omasta itsestään sekä ryhmästä, jossa toimii. Vaihdetut roolit saattavat antaa arallekin osallistujalle aivan uusia mahdollisuuksia opiskeluun ja ryhmässä toimimiseen. Vaikka ajatus opiskeltavan asian käsittelemisestä draaman keinoin tuntuu hankalalta, niin lopputulos on usein enemmän kuin kukaan osaisi odottaa. Osallistuminen draamatilanteeseen herättelee ajatuksia, ja asioiden kokeminen (vaikka vain fiktiivisesti luodussa ympäristössä) on aina monipuolisempaa kuin pelkästään kirjoista luettu tieto. Draama antaa enemmän kuin ottaa. Kokeile vaikka.

varjoteatteri-iso1

Kirjoittanut Leena Ylimäki, 0 kommenttia
Ilmiö nimeltä hassu hattu

Ilmiö nimeltä hassu hattu

Naamiaiset ovat hauskoja. Niissä saa luvan kanssa hassutella ja laittaa roolit päälaelleen. Normaalit statukset ja käyttäytymistavat muuttuvat, kun päälle puetaan vaatekaapin perältä löytynyt vanha takki ja parhaat päivänsä nähnyt rispaantunut hattu. Naamiaisissa on mahdollista olla upea prinsessa, rohkea ritari, köyhä kulkuri tai yhtälailla vaikka metsäsieni. Saa kokeilla hetken aikaa, millaista olisi astella ihailemansa henkilön tai muun hahmon saappaissa. Tai kenties asettautua sellaiseen rooliin ja asemaan, joka on itselle täysin vieras ja ehkä jopa vastenmielinen.

Improvisaatiotyöpajoja ohjatessani olen huomannut, kuinka asenne tekemiseen muuttuu ja rohkeus kasvaa, kun avaan ryhmän eteen matkalaukullisen erilaisia päähineitä ja huiveja. Laittamalla päähän hassun hatun muuttuu hetkessä toiseksi henkilöksi. Enää en olekaan minä, vaan joku aivan muu. Hassu hattu päässä voi ja uskaltaa heittäytyä mukaan draaman pyörteisiin, mihin ilman päähinettä saattaa kynnys olla hyvinkin suuri. Vetämällä päähän edes etäisesti knallia muistuttavan hatun voi hetkessä olla itse mestarietsivä Hercule Poirot – eikä häiritse vaikkei kaikki hienostuneen seurustelukulttuurin nyanssit olisikaan tiedossa, muu väki kyllä hoksaa mistä ja kenestä on kyse. Taas jos kyseessä on vaikkapa täysin yliampuva stetson, voi aivan häpeämättä kulkea ympäriinsä JIIHAAta huutaen ja lassoa heitellen, eikä kukaan kummeksu saati loukkaannu. Juuri tässä on hassujen hattujen ja muutenkin roolivaatteiden salaisuus: rooli, muun yleisön odotukset ja vieläpä oma tunnelmakin vaihtuvat jokseenkin samalla silmänräpäyksellä kuin hattukin.

 

Kirjoittanut Leena Ylimäki, 0 kommenttia
Teatterikokemus (lähes) kaikilla aisteilla

Teatterikokemus (lähes) kaikilla aisteilla

Vauvateatteri on aistimatka. Aivan pienimmälle yleisölle tehty oma teatteriesitys koskettaa lähes kaikkia aisteja. Aikuisenkin kohdalla teatterielämys herkistää näkö- ja kuuloaisteja, vauvalle on tarjolla vielä vähän enemmän. Vauvateatterissa kuuloaistia herättelevät usein erilaiset lorut tai laulut, kenties musiikki. Erilaiset värit, liikkeet ja muut katseltavat asiat tuovat mukavaa seurattavaa näköaistille. Usein vauvateatterissa yleisö pääsee myös tunnustelemaan. Miltä tuntuukaan tuo huivi, pallo tai muu esine, jota saa ihan luvan kanssa koskettaa? Miltä tuntuu esitystilan lattia ja lavasteet? Miltä tuntuu tutun, oman aikuisen kosketus, kun yhdessä teatteriesitystä seurataan?

Vauvateatteria tehdään vauvojen ehdoilla ja vauvojen näkökulmasta. Esityksen aikana on lupa nauraa tai itkeä, nukkua, syödä tai ryömiä ympäriinsä. Esitykset eivät sisällä suuria ärsykkeitä, joten esimerkiksi hajuaistia ei liikaa ärsytetä. Sen sijaan vauvoille ominaiseen tapaan esineet tai lavasteet, joita saa koskettaa, voivat eksyä myös suuhun tunnusteltavaksi ja maisteltavaksi. 🙂 Ennen kaikkea vauvateatterihetki on pienen lapsen ja oman aikuisen yhteinen mukava retki draaman maailmassa.

Kirjoittanut Leena Ylimäki in draamaesitys, draamakasvatus, 0 kommenttia
Varjoteatterin taikaa

Varjoteatterin taikaa

Yksi hienoimmista ja kiehtovimmista teatterilajeista on mielestäni varjoteatteri. Varjot luovat aivan oman maailmansa ja tuovat teatterielämykseen ripauksen lisää taikaa. Varjoteatterityöpajoja ohjatessa on ollut mahtavaa huomata tämän teatterimuodon yksi hienoimmista puolista: ujompikin uskaltaa! Kun yleisö ei näe esiintyjästä muuta kuin varjon, rohkenee arempikin kokeilla esiintymistä.

Lasten kanssa varjoja on hauska muodostaa hahmoilla, joita on ensin askarreltu yhdessä. Luovuus pääsee valloilleen, ja on mielenkiintoista nähdä, millainen varjo hahmolle lopulta muodostuu. Ei haittaa, vaikka leikkausjäljestä tulisi tahtomatta epätasainen tai lopputulos olisi pienempi tai suurempi kuin alun perin suunnitteli. Varjoteatterin taika tasoittaa rösöiset reunat ja kokoakin on helppo muuttaa valon ja valkoisen kankaan välissä hahmoa liikuttelemalla.

Ja kun tila on riittävä, on hupaisaa hypätä itse valon eteen varjoja muodostamaan. Mahdollisuudet tarinoiden tekoon ovat valtavat!

isot-varjot

 

Kirjoittanut Leena Ylimäki, 0 kommenttia